sunnuntai 28. elokuuta 2016

Osa 54- He löysivät meidät!

anteeksi anteeksi anteeksi, olen käyttänyt ladatuja simejä! anteeksi anteeksi, hakkaa päätä seinään mutta en saanut oikein niitä ite tehtyä! antakaa anteeksi ja lupaan käyttää niitä vähemmän jos ollenkaan tämän jälkeen!

Toivottavasti pääsette tämän asian yli ja osa vie sen verran mennessään ettei tämä asia haittaa. Jotenka lukuiloa!

Kuvia 46

    ”Halley juokse! Hae pojat ja mene varmuuden vuoksi piiloon! Aivan kuten olemme harjoitelleet!”
Jätin rätin pöydälle ja juoksin huutaen poikia, samalla kuulin kuinka isä kiroili keittiössä.
   ”Perhana Bria, vastaa!”

 Isä kääntyi ympäri samassa nähden sivu silmällä sen joka sai tämän kalpenemaan.

 Kolme hahmoa, kaksi naista ja yksi mies seisoivat talon edessä ja samassa kun isä liikahti nämä ampaisivat sisälle taloon.

    ”Missä he ovat?!”
Mies puolinen vampyyri nappasi isää kurkusta ja nosti tämän ilmaan. Isän ääni korahti kun tämän henkitorvea puristettiin.
   ”E-en tiedä mitä tarkoitat.”

    ”Vanha pappa nyt kertoo Karlille kaiken niin emme tee sinulle mitään, missä tyttäresi ja tämän jälkeläiset ovat?”
   ”E-en t-tiedä m-mistä t-te puhutte. Antakaa minun mennä.”

    ”Tso-tso, eipäs hoppuilla. Tulimme Roaring heightista, oi kyllä vain. Se ei ole niin vampyyri vapaa kaupunki kuin luulet. Tapasimme sinun toisen tyttäresi ja kun hiukan suostuttelimme häntä niin tämä kertoi että olit tullut toisen tyttäresi luokse. Joten, jos vain viitsisit säästää vaivaa niin kerro, me löydämme heidät kumminkin.”

 Krohina isän suussa muuttui pahemmaksi kun tämän silmät suureni paniikissa.
   ”Sinuna tekisin kuten Ramona käskee, katsos ukko, minä tiedän että täällä on sinun lisäksi kolme muuta ihmistä. Vaistoan heidät, joten missä he ovat?”

 Kuulin yläkerrassa kuinka kolmikon äänet korottuivat huutoihin kun isä ei kertonut. Kuulimme myös samalla kuinka isää kidutettiin että tämä kertoisi.
   ”Ei se kerro, Karl tapa ja etsi Sibelin kanssa heidät. Minä varmennan etteivät he ole täällä.”

Katsoin vakavana Tyleria ja Jaredia jotka olivat nousseet lipaston päälle seisomaan, jossa itse istuin myös.
   ”Nyt pojat, niin kuin harjoittelimme.”

    ”No? Näkyykö?!”
   ”Tule ite tänne ryömimään! Turhaa kuule komentelet, et ole mun pomo! Ja ei, vaistoan heidät mutta eivät ole täälläkään? Missä ne voi olla?!”

    ”Hittoako multa kysyt! Sinä se sillä kyvyllä olet liikenteessä!”
   ”No voisit tehdä muutakin kuin vain seistä siinä ja annat mun tehdä kaikki työ!”

    ”Ei ne täällä ole, ei jos eivät ole näkymättömiks muuttuneet. Tule, mennään. Kyl me ne löydetään.”
   ”No oota! Ei tää kuule näillä koroilla ole helppoa nousta täältä!”
   ”Joo joo.. ala tulla.”

Kun kuulimme kaksikon menevän takaisin alakertaan, uskaltauduin nousemaan hyllyn päältä pois.
   ”No niin pojat, muistatteko miten harjoittelimme ukin kanssa? Jared, pidät meidät näkymättömänä siihen asti että pääsemme hyvän etäisyyden päähän talosta ja Tyler, sinä lasket meidät kyvylläsi varovasti, ilman ääntä yläkerran parvekkeelta. No niin, mennään. Ihan hiljaa.”

Pojat nyökkäsivät pelon näkyessä näiden silmissä mutta tottelivat silti käskyjäni.

 Kun pääsimme turvallisen matkan päähän talosta, lähdimme juoksuun.
   ”Älkää katsoko taaksenne, juoskaa!”

    ”Ei hitto! Pitikö sun vielä toi nukke raahata mukaan!?”
   ”Äh, ole hiljaa Jared!”
   ”Pojat! Nyt ei ole tämän aika! Juoskaa!”
   ”Minne?”

 Niin, minne? Nämä varmasti tiesivät missä asuimme? Jos Briaa oli uhkailtu lapsien kustannuksella tämä varmasti oli kertonut osoitteen!
   ”Tyler! Miksi pysähdyit?!”

 Kuulin juoksuaskeleita takaa, kolmikko oli äkännyt poissa olomme talossa! Meidän pitäisi lähteä eteenpäin mutta Tyler vain seisoi paikoillaan!
   ”Tyler! Nyt pitää mennä!”

    ”J-joo mut Trix! Se painaa ainakin satakiloa!”
Tyler laski nuken maahan ja otti askeleen taaksepäin sillä seuraava mitä tapahtui, jähmetti meidät kaikki.

 Nukke alkoi loistaa ja väreillä. Samassa loiste kasvoi ja muuttui keltaiseksi valokehäksi samalla kun sähköisiä väreitä kulki pitkin nukkea ja valokehää.
Tuijotimme silmät suurina tätä tapahtumaa.

 Tiesin että meidän pitäisi mennä, sillä valokehä varmasti näkyi metrien päähän, enkä tiennyt missä Munron klaanin jäsenet olivat, en kuullut heidän juoksuaskelia.
Seuraava mitä tapahtui, sai minut haukkomaan henkeä.

 Nukke alkoi häviämään sitä mukaan kun sen tilalle ilmestyi Tylerin ja Jaredin ikäinen, tyttö?!

 Niin nopeasti kun valo oli alkanut, se loppui ja nukke oli poissa. Tilalla oli musta hiuksinen pikku tyttö.

 Tuijotimme toisiamme hiljaisuuden vallitessa. Karaisin kurkkua jolloin tyttö kohdisti katseensa minuun.
   ”T-tuota.. kuka olet?”

 Tyttö käänsi katseensa Tyleriin ja minulla iski kauhea tarve ottaa poikaa olkapäästä kiinni.
   ”Tylerin pitäisi minut tunnistaa.”

 Tytön ääni oli puhdas ja heleä, se oli jotain sellaista mitä en ollut koskaan kuullut.
   ”Öööö, en kyllä nyt oikein tunnista.. k-kuka sä oot ja missä mun Trixie?”

    ”Mutta minä olen Trix senkin höpsö! Heräsin eloon kun sinä olit hädässä.”
Tyler aukaili ja sulki suutaan mutta ei saanut ääntä kuuluviin. Se taisikin olla ensimmäinen kerta sitten kitarisojen poiston.

 Trix katsoi meitä vuorotellen mutta emme kukaan saanut sanotuksi ääneen sitä mitä tahdoimme.
   ”Tahdotte varmaan tietää kuka minä olen oikeasti ja miksi ilmestyin juuri nyt?”

 Samassa kun Trix oli sanonut sen mitä olin ajatellut kuulin jälleen kolmikon juoksuäänet.
   ”Niin mukavaa kuin se Trixie olisikin niin nyt ei ole sen aika, voimme jutella siitä sitten kun olemme turvassa. Tulkaahan.”

    ”Mutta mehän olemme turvassa. Kun heräsin eloon tein suojan teidän perheeseen. Kolmikko ei löydä meitä, eikä edes muista minkä takia olivat tulleet juuri tänne. Sen mitä he muistavat on se että he tekivät vesiperän tässä kaupungissa ja sen että livahdimme heidän kynsistä.”

 Samassa kun Trixie oli tämän sanonut kolmikko juoksi meidän vierestä näkemättä meitä. Samalla nämä huusivat kiukkuisesti toisilleen syytöksiä.
   ”miten saatoimme tehdä näin emä mokan! Se on sinun syytäsi Ramona! Pomo ei tule tykkäämään tästä!”

    ”Paraskin puhuja! Pomo määräsi sinut tänne sen takia että sinun kykysi on vaistota heidät! Teitkö sen? No et! Jos jonkun pitäisi pelätä on sinun! Mennään, täällä ei ole mitään mitä tarvitsemme enää!”
   ”En enää ikinä tule tähän kaupunkiin! SE on varma!”

 Huulilleni nousi väkisinkin hymy. Olimmeko oikeasti turvassa klaanilta sillä hetkellä?!
   ”Mitä ihmettä sinä teit?”

 Trix hymyili meitä vuorotellen katsoen.
   ”Niin kauan kuin minä elän, klaani ei teitä löydä.”
   ”On ollut pitkä ilta, mennään kotiin. Minun pitää soittaa muutama puhelu.”

 Saavuimme kotiin joka oli koskematon, kolmikko selvästi oli ensimmäisenä mennyt isän talolle.
Jätin lapset istumaan pöydän ääreen kun kävin soittamassa ambulanssin isälle ja samalla yritin soittaa Brialle.
Valitettavasti puhelimen toiseen päähän tuli Sarah.
   ”Missä äitisi on?”
   ”Ä-äiti on, äiti on- Halley-täti, he tappoivat hänet kun varoitti ukkia. Holus ja minä selvisimme. Minulla kaikki on hyvin, H-holus.. hän on kriittisessä tilassa. He kiduttivat häntä täti! Äitimme ei voinut muuta!”
   ”Shhh, kaikki hyvin Sarah, äitisi teki juuri niin kuin minäkin olisin tehnyt. Onko sinulla paikka mihin mennä? 
   ”O-on, Will-setä sanoi ottavansa meidät.”
Pelkoni oli osoittautunut isän suhteen oikein, olin menettänyt tänä iltana kaksi lähimmäistäni klaanille. Tehdessäni iltapalaa, annoin kyyneleen valua salaa lapsilta pitkin poskea. Minun täytyisi olla vahva heidän takia.

 Aikani kuunneltuani lapsien keskusteluita päätin ottaa itsekin siihen kantaa.
   ”OIenko siis Trix käsittänyt että olet laittanut jonkinlaisen suojan perheen ylle ja sinun ollessa elossa klaani ei voi hyökätä meidän kimppuun?”
Trix kääntyi suuntaani.
   ”Kyllä, nämä eivät löydä teitä vaikka meillä olisi välimatkaa kuinka paljon tahansa. Olen teidän suojelija.”

    ”Tyler oli hädässä joten minä heräsin viimein henkiin. Olen suojelusnukke nimeltään.”
   ”Suojelus mikä?”
   ”Älä ole veli tollo! Kuulit kyllä.”

    ”Nukke ku nukke, mut miten sä heräsit henkiin, tai siis. Miksi vasta nyt? Ukki ehti kuolla sun takia!”
   ”Jared, Trixie ei varmasti olisi sen tahtonut tapahtuvan.”
   ”Ei se mitään, Jaredilla on oikeus kysyä. En ollut ukkisi suojelija vaan Tylerin ja olen edelleen. Me olemme yhtä. Suojelusnukke etsii omaa suojeltavaansa niin kauan kunnes sellaisen löytää. Minä löysin Tylerin kun saitte äidiltänne nukkenne. Sinun nukkesi ei ole kuin minä, tämä on tavallinen.”

    ”No tietty se on tavallinen! Ootko nähny mua halailemassa omaani?!”
Trixien suu meni viivaksi kun Jared sanoi sanansa.

    ”No niin, nyt riittää Jared. Iltapala olisi nyt valmis.”
Ilta oli muuttanut suuntaansa aivan täyden ympyrän enkä voinut olla ajattelematta sitä että olin menettänyt isän ja siskoni sekä saanut talouteen yhden nuoren lapsen lisää, kaiken hyvän lisäksi vielä tytön. 
Miten ihmeessä sen järjestäisin kun nämä olisivat teinejä!?

 Sen tiesin että minun pitäisi pian puhua poikien kanssa merkistä ja siitä mitä olin tarkoittanut klaanilla.
Nämä eivät olleet vielä tietoisia siitä mitä pakoilimme täysin.
Tottahan olin joutunut heille jotain kertomaan sillä näiden erikoiskyvyt toivat heidän elämään jo valmiiksi salattavaa.
Olin toivonut että olisin voinut välttää tästä puhumista vielä monen vuoden ajan.


**

 Trixie oli ollut siinä oikeassa että klaani ei tosiaan ollut näkynyt sen koomin saarella.
Samalla kun yritin palauttaa elämää jonkin moiseen normaaliin arkeen. 

Olin rakennuttanut Trixielle poikien huoneen viereen lisähuoneen josta pääsi poikien huoneesta. Se ei ollut kummoinen, kuten olin hänelle sanonut mutta Trixie oli ollut toista mieltä, tämä oli ollut haltioissaan asiasta. Koulun tyttö piti myös aloittaa joten ilmottautuminen tapahtui siten että kerroin ottaneeni siskon tyttöni luokseni asumaan, poikien tehtävä oli koulussa puhua serkku Trixiestä jos joku kysyi yhteyttä tähän.

 Vaikka nukke olikin muuttunut tytöksi, Tyler vietti todella paljon Trixien kanssa aikaa.
Nyt tämä kuulemma sai jopa vastauksia keskusteluilleen, aiemmin niin ei ollut vaikka kuulemma Trixie oli kuullut kaikki mitä poika oli puhunut.

    ”Miks teijän pitää tulla mun kiusaks tänne! Tyler mene hittoon ja vie nukkes mukanas!”

Jared ei ollut uusimmasta perheenjäsenestämme kovinkaan innoissaan. Syytä tähän en tiennyt mutta epäilykseni oli että tämä oli kateellinen tai sitten vain peloissaan.

    ”Katso tätä pikkuista! Niin pörröinen ja pehmeä! Ja niin kesy! Kuinka ihana pieni olento!”
   ”Sen nimi on Pörri ja se on mun tipu!”
Tyler naljaili veljelleen jolloin Jared hyökkäsi veljensä kimppuun.

    ”Ette viitsisi, tässä on muutakin elämää kuin tappelu-”

 Olin sinä iltana ollut iltavuorossa kun vuoron alussa päädyin sairaalaan.
Wendy oli auttanut minut taksin kyytiin, kun en ollut suostunut siihen että minulle olisi tilattu ambulanssia. 
Mitä nyt yksi korkea kuume voisi tehdä, kotiin sänkyyn minun olisi pitänyt mennä.

 Testejä testien perään ja aikaa kului. Lopulta minut kutsuttiin lääkärin vastaanotolle.
   ”Pahoittelut että jouduitte odottelemaan näin kauan. Piti tehdä lisä testejä kuten varmasti huomasitkin. Tahdoin olla varma asiasta ennen kuin otan asian puheeksi kanssanne.

Lääkärin puheet menivät kuin putkessa mutta sana sieltä sana täältä tarttui korvaani. Levinneisyys, luokitus neljä, hoitomuotoja-

   ”Kauanko minulla on elinaikaa?
   ”Sitä on vaikea arvioida, tauti etenee hit-”
   ”Kauanko?”
   ”kahdeksasta kymmeneen vuoteen.”




Quinteillä tapahtuu ja paljon jos ette ole huomannut.. olen tällä hetkellä liekeissä sillä nyt ollaan siinä missä olen jo pitkään halunnut mennä, nimittäin tapahtumissa! On ollu taas hetki sellaista seesteistä seisomisvaihetta mutta nyt edetäänkin jo jonnekin tässä tarinassa.. onneksi, alkoi jo maistua puulta se seisominen.. mutta se ei näköjään näkynyt tekstissä.
No mutta... palaamisiin taas seuraavalla kerralla!
Kommentit tervetulleita!

Apukysymyksiä jos ei keksi muuta sanottavaa..

1. Mitä epäilette lääkärin sanoneen?
2. Miksi Jared on niin negatiivinen Trixin ilmestymisestä?
3. Tuleeko Trixin ilmestyminen vaikuttamaan perheeseen jotenkin?


Ja sitten jotta kenellekään ei jää epäselvyyttä klaanilaisista.. saatte tähän loppuun vielä spin offin mitä klaanien päämajassa tapahtui..

   "Miten niin hävititte heidät?! Sanoitte löytäneenne ja nyt muka kadotitte?! Miten selitätte tämän!"

   "E-emme tiedä- muistamme että löysimme johtolangan, j-jota lähdimme tutkimaan, mutta.."

   "Ei mitään muttia! Selittäkää!"

   "Katsos kun- e-emme muista-"

   "Ette muista? ETTE MUISTA!?"

   "Poikani, rauhoitu.."

   "En, en rauhoitu! Olimme niin lähellä! Sehän on yksi perus jutuista, etsiä ja löytää Quintit! Sanoit niin itsekkin kauan sitten!"

   "Spike- herrani, emme olisi tulleet takaisin jos olisim- Aaaaa!"

   "Minä olen pää! Puhut minulle! Muut ovat klaanin vanhimpia! Sinä et ikinä puhuttele heitä! Olet rakkikoira joka tekee mitä käsketään!"

   "K-kyllä, n-niin teen, mitä vain herrani."

   "Sinä Ramona menet tyrmään, mitä teihin kahteen tulee.. Etsikää, älkääkä palatko ennen kuin teillä on tuoda Quintin perillinen klaanille."

Muut poistuvat paikalta, jättäen Balleyn klaanin vanhimpien, Spiken, Hilden ja Mariahin kanssa.

   "Oletteko klaanin vanhimpina unohtaneet miksi tarvitsemme Quintejä? Oletteko unohtaneet mitä se merkitsisi sodassa? Itse paljastitte salaisuuden kun tulin johtoon. Niin isoa asiaa ei pidä unohtaa."

   "Emme ole unohtanut poika, joskus vain kärsivällisyys palkitaan, he ilmaantuvat vielä jostain.. pitää vain odottaa."



Nyt, jätän teidän sulattelemaan lukemaanne.. kiitos ja kumarrus jo etukäteen. <3


12 kommenttia:

  1. *Tuijottaa suu auki ällistyneenä ja jännittyneenä*

    Siis... mun muistaakseni mä KÄVIN viimeksi eilen täällä, mutta en kait mä hokannu tota osaa 53 tuola... Tai sit se oli silloon... torstaina?

    Moii, Phoenix! Mitäs sulle kuuluu?
    Ei hitto, oonko mä ennen kommentoinu Quinteihin? Mä en muista! :'DD

    mut joo. Muistaksä ton mun Elowyn's story- tarinan? Niih... siis mä en YHTÄÄN tiedä että mikä tätä meijän konetta vaivaa, mutta siis kun... kun kun... siis se Rosejen perhe, tuolla Adriennen Simsblogissa tai siellä, niin se on hävinny kokonaan simsistä, Elowynin perhe on hävinny, sis yksinkertasesti KAIKKI meijän perheet simsistä on KADONNU jonnekki bittiavaruuteen täysin...
    Mut ei se Elowyn mua SINÄNSÄ niin kauheesti haittaa, koska ei se muutenkaan näytä siinä tarinassa samalta ku prologissa x3

    Muttaah... Täs on varmaan sulle aikamoinen paljastus... kun siis... Mähän puhuin tossa MEIJÄN koneesta, en mun, se johtuu siitä, että asun vielä porukoilla, siksi että täytän vasta 11 vähän reilu kuukauen päästä... ja joo, mä tiiän, et sitä ei uskois, mutta mie oon 11 x3

    Mä tuun sitte ilmottaa heti kun uusia osia tulee jompaan kumpaan tarinaan! Moikkaah!

    PS. Me ladattiin peliin ennen tätä 'tapaturmaa' hiuksia ja vaatteita simsiin, että onneksi ne ei sentään oo kadonnu sieltä...

    Terkuin: Adrienne CX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan Adrienne jälleen, eli kyllä.. olet käynyt joskust kommentoimassa Quintejä, mutta siitä on vähän aikaa.
      Osia tosiaan tulee nyt aika tiuhaa tahtia kun nyt peli vetää niin hyvin puoleensa ja kuvia vain tulee! :D Mikä sinällään on teille lukijoille vain hyvä vai mitä? ;)

      En väitä että minulle kuuluisi ihan kovin hyvää sillä käsi on vieläkin mitä on ja jos väittäisin että kaikki on hyvin, valehtelisin. Luonteeseeni kun kuuluu että en valehtele.

      Muistanhan minä Elowyn´s storyn ja nuo bittiavaruuteen joutumiset on harmillisia. Mutta mikäli sinulta tulee vielä joku päivä jokin uusi niin ilmoittelehan, laitetaan se tuonne linkkisivulle. :)
      Oletan siis että Elowyniä et jatka joten sopiiko jos sen sitten poistan?

      Meillä taisi joskus olla tästä aiemmin puhetta että minkä ikäinen olet mutta eihän se haittaa vaikka olet yksitoista. Meitä on moneen ikään näissä piireissä eikä se katso ikää näitä tehdessä. :)

      Kiitos kommentistasi ja palataan asiaan kun tiedät voiko tarinoita vielä pelastaa :)

      Poista
    2. Siis minä kyllä aion jatkaa Elowyniä cX

      Poista
  2. Huuuuuuui:O Onneksi Ty piti nukkea mukanaan! Soma ihmistyttyään! Luulisi Jarpankin olevan iloinen... mutta ehkä kateus tai jotain? Voi voi, ei hyviä uutisia sairaalasta:( Luultavasti elinajanennuste:/?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos kommentista.
      Onneksi tosiaan! Saapi Quintit nyt ainakin hetken hengähdyksen klaanin jahtaamisesta.
      Jarppa? Mistä sie keksit näitä lempinimiä!? xD
      Mutta tosiaan, mysteeri vielä tällä hetkellä mikä saa Jazin käyttäytymään miten käyttäytyy.. mutta kaikki selviää sitten aikanaan..
      voi ei sairaalalle tosiaan.. mutta seuraavassa osassa selviää mitä sieltä sanottiin.. Näette sitten :P

      Poista
  3. PHOENIX!!!
    PHOENIX!!!!!!!!

    Huusin ihan spontaanisti sun nimimerkkiä täällä äsken ja mieskin katto ihan et "taisi tarina viedä mennessään"...
    Jopa oli tapahtumarikas osa, mutta MAX! BRIA! HALLEY! EI!!! ;____;

    Nyt yritän rauhoittua ja kommentoida jotain järkevää...

    Ensi alkuun alun anteeksipyynnöistä; vaikka mä taisinkin joskus typeryyksissäni mennä sanomaan, etten itse käytä ladattuja simejä periaatesyistä, niin ei se hei tarkoita, ettei kukaan saisi mun mielestä ikinä käyttää ladattuja simejä missään :D Eli ihan rauhassa käytät ladattuja simejä jos siltä tuntuu.
    Pakko sanoa tähän liittyen että tämä herra sulatti sydämeni ihan täysin <3 Kun taas sitten... Trixie näyttää vaan niiiin pahalta tuossa! Oikein pahiksen virnistys...

    Kysymyksiin...

    1. Mitä epäilette lääkärin sanoneen?
    - Halleylla on syöpä. Varmasti on. Se nyt on ainakin selvää että joku parantumaton sairaus.

    2. Miksi Jared on niin negatiivinen Trixin ilmestymisestä?
    - Mustasukkainen veljestään, ehkä kateellinenkin, tai sitten tämä vaistoaa että Trixie onkin pahis! D:

    3. Tuleeko Trixin ilmestyminen vaikuttamaan perheeseen jotenkin?
    - Mulla alkaa nyt olla sellanen olo, että Trix ei olekaan ihan sitä, mitä väittää olevansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja täytyy sanoa, että jo pelkästään osan nimen näkeminen DLT:n chatboksissa aiheutti sydämentykytyksiä. Kiitos, olenpahan mitä luultavimmin sydämeltäni terve, sairaammalla ihmisellä olisi tullut jo sydänkohtaus. :D

      Poista
    2. IRVIS! Irvis! :D <3
      Saat miut hymyilemään niin hullusti et herra kysyi täältä että mikäs se nyt noin hymyilyttää, olenko foorumilla juttelemassa siun kanssa! :D Ei tällä kertaa..
      Kiva kuulla että osa vei noin mennessään koska olen monesti ollut sinun tarinoissa samassa tilanteessa. :)

      Max, Bria ja Halley tosiaan.. se mitä Halleylle tapahtuu on vielä vähän auki teille, ensi osa näyttää.. :P
      Ei tarvitse kommentoida mitään järkevää, tuo alku oli niin ihanan sponttaani! :D <3

      Pakko silti oli pyytää anteeksi ja tarkoitin ihan yleisesti ottaenkin anteeksipyynnön kaikille vaikka me siitä juteltiin sillä kaikki eivät tosiaan tykkää ja osat taas tykkää ladatuistasimeistä ja olen välillä niin otettu muiden tekemistä että tulee pieni alemmuuskompleksi ettei mikään oma kelpaa ja sitten tulee taas niitä hetkiä (kuten nyt on) että ladatut simit eivät taas kelpaakkaan, olen tuuliviiri josta ei saa selvää.. tiedän! :D
      Tästä voisi vetää johtopäätöksen siihen että en ole koskaan tyytyväinen ja kamalan kriittinen tätä tarinaa tehdessä että ihme että saan edes mitään aikaan. xD Aina jonkun olisi voinut tehdä paremmin, kuten tässä osassa nuo valmissimit korvata niillä omatekemillä.. mutta se herra joka sulatti sydämmesi, ei olisi läheskään niin hyvän näköinen jos olisi ollut minun oma tekemä! :P
      Ja mitä Trixiin tulee, mietin pitkään laitanko tuota kuvaa ollenkaan koska itsellenikin tuli siitä ihan sama vaikutelma että hänellä ei ole hyvät mielessä.. aika näyttä mitä tämä on ihmisiään.. vai pitäisikö sanoa nukkejaan.. ;)

      Vai epäilet sinä sellaisia Halleysta.. no näet ensi osassa.

      Hyviä ehdotuksia Jaredin negatiivisuudesta, tosin en kerro osuiko mikään niistä oikeaan. ;)

      Hmmm... en ole varma pitäisikö sanoa samaa mitä yläpuolella että en kerro vai kerronko.. ehkä tällä kertaa jätän kertomatta ja annan mielikuvituksesi laukata villinä, kuten teet aina minulle DLT:ssä. :P :D

      Vai aiheutti pelkkä osan nimi sydämentykytyksiä? No hyvä että tuli testattua että sydän on terve, sillä varoitan että niitä tulee tässä jatkossa lisää.. sydämentykytyksiä siis. ;)
      Ja olen iloinen että ei tullut sydänkohtausta! <3

      Kiitos kommentista! <3 <3 <3

      Poista
    3. Ai niin ja piti sanoa että Trix on siis tosiaan oma luoma hahmo... :P

      Poista
  4. EIII!! Bria!!! Max!! :`( Olen todella sad täällä... En tykkää yhtään :P Okei tykkää minä tarinasta silti ja hieno osa ja varsin paljon juonenkäänteitä, mutta silti Bria.... Niin Bria oli ehkä lempihahmo kaikista ja ja nyt se on poissa D: Kuinka voit tehdä tämän? :D

    Mutta itse asiaan. Mietin pitkään tätä kuvaa ( https://4.bp.blogspot.com/-o07kJRGo6xM/V72Tya69SJI/AAAAAAAAJtI/1p1V8xlSYBYI4b5YilOAkOW20hNz1FE-QCLcB/s1600/11.jpg ) , et miksi Sibely ja Karl eivät nähneet Halleyta ja poikia. Lukiessa eteenpäin tajusin että Jared ja Tylerin erityis taitojen takia ja tuossa kohden juuri Jaredin :D Pitkään katoin että onpa likinäköisiä vampyyrejä, kun eivät huomaa kaapin päällä nököttäviä ihmisiä :`D

    1. Mitä epäilette lääkärin sanoneen?
    - Siis joku parantumaton sairaus ellei joku käänne tule tapahtumaan. Syöpä nyt ekana tulee mieleen, mutta en jostain syystä usko siihen. Vaikea sanoa mitä voisi olla, kun sairauksia on todella paljon.

    2. Miksi Jared on niin negatiivinen Trixin ilmestymisestä?
    - Kateus ehkä. Trix on juuri Tylerin suojelia yms. joten ehkä Jared tuntee olonsa kovin ulkopuoliksesi, kun Trix ja Tyler leikkivät ja olevat yhdessä. Toisaalta mietin voisiko Jared kantaa kaunaa Trixielle koska ei pelastanut ukkia (eli Maxia)?

    3. Tuleeko Trixin ilmestyminen vaikuttamaan perheeseen jotenkin?
    - Tottakai jotenkin! Harvoin yhden ihmisen lisään tulo perheeseen menee ihan ilman vaikeuksia tai jotain muutoksia. Tähänkin totean spekulaation että jompi kumpi tai kumpikin poika vielä rakastuu Trixieen ja siitä saadaan oma pikku juoni lisää :D

    Luulin alkujaan, että Tyler olisi veljeksistä kovaotteisempi ja rajumpi jollain lailla hiukan ilkeämpi. Mutta tämän osan jälkeen taitaa Jared olla veljeksistä riidanhaluisempi ja hiukan sisäänpäin kääntynyttä raivoa omaava.

    En osaa sanoa muuta. Koska Bria... Oikeasti ensin heivataan Nathan ja nyt Bria :( Ymmärrän kyllä, miksi Bria kertoi Halley osoitteen ja niin ymmärsi Halleykin. En tykkää, kun mun spekulaatiot osuvat välillä näin hyvin (hirveällä tavalla) oikeiksi D: Ei ois pitänyt arvailla mitään Munroen klaanista niin Bria olisi elossa D:: Okei ei se olisi, mutta voin aina kuvitella näin :D Pidin vaa Briasta aina hiukan enemmän kuin Halleystä ja olin aina iloinen kun siitä oli osassa jotain mainintaan vaikka ei Halleyssä ole mitään vikaa ja pidän siitä toki :)

    Lähen etsimää jäätelöä ja lukemaan Bria teiniaikoja :D Ei osa oli todella jännittävä ja luin lukemasta päästyä eteenpäin. Ei jaksaisi odottaa taaskaan seuraavaa osaa ;)

    R.H

    VastaaPoista
  5. Anteeksi! Taitaa kaikki nyt olla vähän sekaisin tämän osan tiimoilta.. :P Brialle tuli tosiaan aika karu kohtalo.. Toivottavasti opit nyt sitten tykkäämään näistä muista hahmoista yhtä paljon kuin hänestä. :)

    Mietin pitkään tuonkin kuvan kohdalla että pitäisikö se ottaa jotenkin uusiksi, sillä se nopeasti antaa sen kuvan että ne on näkyviä tuolla taustalla. Mutta päädyin siihen koska tuo oli vaikea ottaa muutenkin pienessä tilassa tuo kuva että tekstillä kompensoin sen hämmennyksen mitä ehkä siitä kuvasta tulee. Ja näköjään se sitten tepsikin kun sinne asti lukija pääsee.

    Halleyn kohtalo tosiaan selviää ensi osassa kuten jo Irvikselle kommentoin joten saat nyt sinne asti miettiä mitä se mahtaisi olla siis.

    Jaredin negatiivisuus.. se tulee ehkä hiljalleen näkyville miksi tällä on sellaisia tuntemuksia, joten jos se ei niistä pienistä vihjeistä sieltä täältä paljastu niin kunhan pääsemme tarinassa hiukan eteenpäin se lopulta tulee ilmi. :)

    Vaikeuksittahan tosiaan ei perheet uuden perheenjäsenen tulosta selviä mutta mitä ne vaikutukset ovat tässä tapauksessa niin selviää teille sitten myöhemmin. *nauraa hullun tiedemiehen naurua*

    Hmm, että mie rakastan näitä spekulaatioita.. älähän unohda että pojat ovat vasta lapsia ja tässä vielä käydään aika monta vaihetta nuoruudesta teini-ikään ja sieltä lopulta aikuisikään pääsyyn.. eli en kommentoi mitään mutta mutta.. *myhäilee kommentin kohdalle tyytyväisenä* ;)

    Awww, anteeksi! Nyt olet ihan maasi myynyt kun Briaa ei enään ole? Yritähän piristyä, etköhän sie vielä löydä tästä tarinasta jonkun hahmon johon ihastut vielä. :) <3
    Tosiaan, tämä kohtalo oli Brialle jo pitkän aikaa sitten päätetty, joten vaikka et olisi ääneen niitä sanonut niin tämä olisi silti päätynyt tähän kohtaloon.
    Näin vähän muistelin kommenttiesi perusteella että tykkäsit Briasta hiukan enemmän mitä Halleysta, mutta Halleyn tulevaisuus oli jo ennalta määräytynyt, jo ennen tämän syntymää. Olin nimittäin päättänyt että vasta toisesta lapsesta tulee perillinen näiden aikaisempien (eli Halleyn menneisyyden) osien tuomien kommellusten takia.
    Mutta ymmärrän kyllä kun olet jostain hahmosta tykännyt todella paljon ja sitten tämä häviää tarinasta niin tulee surullinen olo.

    Nautihan jäätelöstä ja muistellaan tosiaan Briaa tämän osissa jossa ilmestyy.
    Seuraava osa taas ilmestyy.. Mmm... kunhan olen antanut teidän sydämen sykkeen laskeutua ja pölyn hälvetä.. minut kun meinattiin jo tuossa aamupäivästä tervata ja höyhentää tämän osan takia! xD

    Kiitos kommentistasi! <3

    VastaaPoista
  6. Tässä on jo niin pitkään menty rauhallisesti, että tämä osa tuli vähän kuin nurkan takaa. Sydän tykyttää ihan hurjana ja purin kynnet varmaan niveliä asti poikki lukiessani! Mitä juonenkäänteitä! Mikä syke! Vanhan tädin verisuonet ei tahdo kestää... =D

    1. Mitä epäilette lääkärin sanoneen?
    -No niin, jokin sairaushan tässä kyseessä on. Lienee syöpä jonkin kaltainen? Ei ainakaan itselle muuta järkevää tule mieleen.
    2. Miksi Jared on niin negatiivinen Trixin ilmestymisestä?
    -Siihen voi olla moniakin syitä. Ehkä hän on kateellinen ja katkera kun oma nukke ei ollutkaan muuta kuin nukke. Tai ehkä se olisi ollut, jos hän olisi nähnyt sen eteen vaivaa. Ehkä, ja mitä todennäköisimmin, hän on mustasukkainen veljestään, sillä tätä ennen Trixie oli vain nukke. Nyt paikalla onkin toinen sim, tyttö, kaunis tyttö muuten ;-) Ehkäpä tässä on vielä kolmiodraaman aiheet edessä ;-) Ehkä poika on myös harmissaan kun ukki ei pelastunut. Aivan epäilemättä tämä selvinnee tulevissa osissa ;-)
    3. Tuleeko Trixin ilmestyminen vaikuttamaan perheeseen jotenkin?
    -Vaikuttaa ihan taatusti. Koko perheen dynamiikka muuttuu ja muuttui. vrt. kommentti yllä =D =D

    Olen linkittänyt sun upean tarinasi omaan blogiini, joka löytyy toisella käyttäjällä. Toivottavasti et pahastu... Minun tarinani voi myös linkittää, jos haluat. Se löytyy osoitteessa:

    http://storytimearwen.blogspot.fi/

    VastaaPoista