3. Extra- Bria ja Greta

Huh, vihdoin koulu kiireet takana päin ja huomenna olisi se kaiken kruunu, eli tutkintotilaisuus jossa esittelen kaiken aikaansaannokseni. Mutta se niistä, varmasti palatte halusta päästä lukemaan joten jätetään monologit tuonnemmaksi, lukuiloa!

 Greta oli selviytynyt leikkauksesta. Oikosulku, pyh!
Kone oli ollut vuodelta ties mitä ja vedellyt viimeisiään kuulemma viimeiset kymmenenvuotta. Yliopisto oli ollut tästä tietoinen, niinpä nyt olin etsimässä meille kotia jonne voisin tuoda Gretan sairaalasta, yliopiton antamilla rahoilla.

Olikohan tämä jo numero kahdeskymmenesseitsemäs eikä kiinteistövälittäjä tuntunut tajuavan että tarvitsimme tilaa kiitos työni ja Gretan tilan.

    ”No mitä pidätte neiti Quint?”

   ”Yhä edelleen liian pieni, enkö ole kertonut teille tarpeeksi selvästi mitä olemme vailla? Näyttäisi että minun pitää vaihtaa kiinteistövälittäjää, asialla on kiire kuten jo kerroin.”

   ”Ei, ei teidän tarvitse vaihtaa välittäjää. Uskon että kyllä me löydämme, tahdon vain olla perusteellinen kartoituksessa jos vaikka näistä jo-”

   ”Olen ostamassa asuntoa kriteereillä jotka teille annoin joten jos ette seuraavaksi näytä sellaista asuntoa tämä oli tässä.”

 Auttoipas se! Asunto numero, herran tähden, sekosin jo laskuissa. No samapa tuo. Katsoin taloa ulkoa päin ja olin vaikuttunut, vielä kun se olisi sisältä sopiva!

    ”No?”

   ”Mennään tekemään kaupat, se on tämä”

   ”Asunto on summaa isompi jonka sanoitte joten tarvitseeko teidän käydä juttelemassa pankin kanssa vai?”

   ”Ei tarvitse, saan rahat vaikka heti, joten menemmekö?”

 Viikko ja asunto oli meidän, tosin remonttiin ei jäänyt rahaa mutta se oli pienempi paha kuin se että saimme toimivan asunnon.

Greta oli siirretty lähisairaalaan josta olin sinä päivänä hakemassa häntä. Yritin auttaa mutta en tiennyt miten, tämä vaikutti niin heiveröiseltä.

   ”kaikki hyvin?”

   ”on, on. Ohjaatko minut ovelle nyt? vai tuijotatko minua tässä huomiseen?”

En kyennyt käsittämään miten Greta pystyi vitsailemaan kuten ennenkin? En vain käsittänyt.

 Ohjasin hänet makuuhuoneeseemme jossa tällä oli hymy huulilla.

   ”Meidän koti.. yritän vieläkin maiskutella sitä, missä sinä olet? Kuulen hengityksesi mutta en tunne että olisit lähellä.”

 Greta oli menettänyt näkökykynsä onnettomuudessa ja jäljet tulisivat olemaan tämän kasvoilla aina ja ikuisesti, silti rakastan tuota naista enemmän kuin ilmaa mitä hengitän.

 Ainoa ongelma oli se, etten uskaltanut koskea tätä ilman että pelkäsin että tämä menisi rikki.

   ”En ole lasista”

Naurahdin kolkosti kun Greta osasi vieläkin lukea ajatukset vaikka tämä ei nähnyt minua.

   ”Hyvä on, tee tilaa”

 Arki lähti liian nopeasti pyörimään. Olin saanut viikon sairaslomaa töistä että sain Gretan asetuttua taloksi ja lopulta se tuli että minun piti lähteä takaisin töihin. Mielelläni en sitä tehnyt mutta pakko mikä pakko.

 Kun työpäivä oli ohi, kävin huoneet joka kerta nopeasti läpi. Joko löysin Gretan olohuoneesta tai sitten löysin tämän meidän huoneesta.
Sillä kertaa löysin hänet sängyltä lepäämästä, vaikka tämä ei myöntänyt sitä näin ettei tämä vieläkään jaksanut paljoa.

   ”Mitä meinasit tehdä tänään?”

 Gretan kysymys oli osunut ja uponnut. En ollut muuta tehnyt lähiviikkoina kuin ollut töissä ja kotona Gretan lähellä.

Tiesin mitä olin jo yliopistosta tulon jälkeen tahtonut tehdä kokeilu mielessä ja nyt sen tekisin.

 Olin käynyt koulu aikaiset pahvilaatikot läpi ja siellä se oli, nätisti paketissa kuten professori oli käskenyt ja nyt se oli kädessäni keskellä etupihaa.

Kohautin kerran olkiani ja työnsin sen kaivamaani kuoppaan.

 Greta oli sanonut että tämäkin tahtoi tietää mitä siitä tulisi. Niinpä peittelin sen jännittynein tuntein. Joko se tulisi olemaan täysi katastrofi tai sitten tekisin tieteellistä ihmettä, aika vain näyttäisi.

 Sisällä Greta ei ollut enää sängyssä joka sai minut hiukan hädilleni.

   ”Greta?! Greta missä olet!?”

   ”Olohuoneessa”

 Säntäsin sinne kiireesti mutta tämä vain kohdisti läpitunkevan katseensa minuun päin.

   ”Olet hengästynyt”

   ”Kai nyt olisit itsekin jos juoksisit portaat alas huutaen nimeäsi”

    ”pönttö”

Katsoin toista hämmentyneenä. Miten tämä oikeasti pystyi olemaan noin sinut? Olin yrittänyt saada Gretaa avautumaan mutta tämä vain oli todennut että ei se ollut mitään. Asia oli tapahtunut ja nyt oli katsottava tai mentävä eteenpäin kuten hän oli korjannut puhettaan.

    ”Istutin sen”

   ”Hienoa! En malta odottaa että saan koskea sitä mitä siitä tulee, tiedätkö yhtään mitä siitä tulee?”

   ”En yhtään, aika näyttää”

 Kuukausi vaihtui toiseksi ja kolmanneksi, talvi tuli ja meni mutta taimi ei kasvanut. En tiedä teinkö jotain väärin mutta siellä se vain oli, pieni kumpu joka kertoi että siihen oli istutettu jotain.

Joka päivä kastelin sen työpäivän jälkeen eikä se päivä ollut poikkeus siitä.

    ”Minä tulin!”

Talo oli täysin hiljainen vaikka yleensä hihkaisuni jälkeen sain jostain päin taloa vastauksen. Kävin yläkerran huoneet läpi mutta Greta ei ollut siellä.

 Etenin huone huoneelta ja tulin työhuoneen/olohuoneen ovelle. Työhuoneessa Greta ei ollut.

 Käännyin ympäri että näin ruokailutilaan. Greta ei ollut sielläkään. Avasin työhuoneen oven josta pääsi olohuoneen puolelle.

   ”Greta oletko täällä?”

 Tyhjä.

Samassa mieleeni nousi talvella todistamani näky jossa Greta oli mennyt kokeilemaan keittotaitojaan.

   ”Jos nyt löydän sinut keittiöveitsen kanssa Greta Nightingale niin kunnian kukko ei laula sinulle!”

 Hiljaisuus, vaikka olin huutanut niin että koko talo raikui.

Se ei ollut tavallista..

Aloin lähestymään ovea hiukan varovaisesti vaikka en tiennyt minkä takia oloni oli levoton.

 Raotin ovea ja samassa näin hänet, Gretan!

”Greta? Greta! Hyvä tavaton!”

 Riensin tämän yläpuolelle. En nähnyt kohoilevaa kylkeä, kohoilevaa rintakehää. Nappasin puhelimen käteeni samassa kun polvistuin tämän eteen.

   ”hätänumero, mikä on hätätapaus?”

   ”Tyttöystäväni! Tämä makaa elottomana keittiömme lattialla! Osoite on Wanderroad 6, tulkaa äkkiä!”

   ”Ambulanssi on tulossa jo, hengittääkö tyttöystävänne?”

   ”Ei! Tulkaa olkaa kilttejä..”

 En kyennyt pitämään puhelinta korvallani vaan annoin sen valahtaa alas ja nojasin Gretaa vasten.

   ”Et voi, et saa. Ole kiltti, tule takaisin! Greta, ei..”

 Tuntui kuin minuutit olisivat olleet tunteja mutta en tiedä kauan siinä makasin, en tajunnut edes sitä että ambulanssiväen oli murrettava ovi kun en kuullut heidän tuloa. Nämä sai lopulta revittyä minut Gretan sylistä väkisin jotta pääsivät tekemään tutkimuksensa, mutta minä tiesin jo vastauksen.
Greta oli kuollut.

    ”Sinun pitäisi syödä jotain”

   ”Et voi vain jäädä tänne, sinulla on vastuusi, työsi”

Pomo oli, soittanut äidille ja nyt he istuivat siinä. Minä vain halusin olla rauhassa, en jaksanut ketään. Miksi he eivät tajunneet sitä?! Tahdoin Gretan takaisin, kaikki ne suunnitelmat, kaikki ne toteuttamatta.

   ”Et olisi voinut mitään, se oli valitettavaa mutta vaikka olisit ollut paikalla, et olisi voinut mitään. Niin lääkärikin kertoi, joten lakkaa syyttämästä itseäsi.”

    ”Minun olisi pitänyt olla täällä, hän kuoli yksin, keittiön lattialle. Viis siitä mitä lääkäri sanoo, hän oli minun vastuulla.”

Mitä lääkärikin tiesi, sanoi vain että jälkimaininkia onnettomuudesta, jotain aivoista ja verenvuodosta jota ei ollut huomattu ja jostain tukoksestakin olivat puhuneet. Eivät ne tiedot tuoneet Gretaa takaisin. Greta oli tahtonut perustaa perheen, kaikki ne suunnitelmat yhteisestä tulevaisuudesta, kaikki poissa.”

    ”Sinun täytyy kuunnella Bria, olemme huolissamme. Et pysty riuduttamaan itseäsi näin. Sinun täytyy jatkaa elämääsi, ei Greta tällaista tahtoisi.”

 Kohotin katseeni jolloin näin että äiti katsoi isää.

   ”Isäsi on oikeassa, sinun täytyy jatkaa elämää. Mikään ei tuo Gretaa takasin mutta voit kunnioittaa hänen muistoaan sillä että alat jälleen elämään. Greta elää muistoissa ja sydämessäsi, vaali sitä.”

 Hyvästelin vanhempani kyyneleet kimallellen silmissäni ja äidin sanat pyörivät päässä.
   *Mikään ei tuo Gretaa takaisin, kunnioita hänen muistoa..*

Sen myös tekisin!

 Menin sisälle kiireesti ja kaivoin jälleen kouluaikaisia pahvilaatikoitani. Siellä se oli!

Juoksin työhuoneeseen ja nostin putkilon katseeni korkeudelle. Rikkoisin lakia.. mutta..

 Riski olisi sen arvoinen! Greta on sen arvoinen että kokeilisin. En menettäisi tällä kokeilulla mitään, mutta jos tämä onnistuisi niin..

 Laskin käteni näppäimelle mutta hetken epäröin. Entä sitten jos se onnistuisikin? Mitä jos jäisin kiinni? Kurssilla oli kerrottu kun yksi oli sitä kokeillut ja onnistunut, en toivoisi samaa kohtaloa kenellekään. Mutta Greta, tämä olisi sen arvoinen! Painon enteriä jolloin hautomon luukku avautui ja näyte meni sisään. Nyt ei voisi enää perääntyä.

 Kuukaudet menivät eteenpäin, kävin töissä, söin mutta elämäni painottui yhdelle asialle ja se oli tämä kokeilu. Töissä kävin sen takia että sain rahaa maksaakseni sähkölaskua joka alkoi olemaan päätä huimaava, ja söin siksi että jaksoin tehdä tätä yö myöhäiselle asti.

 Koe 4684,
niin monta kertaa olin jo monistanut näytteen ja niin monta kertaa olin joutunut aloittamaan alusta, mutta tällä kertaa se johon yleensä koe tyssäsi, ei tyssännytkään. Sain sädetettyä vihdoin viimein viimeisen vaiheen! Nyt oli vain odotettava..

 Rutiinit, käy töissä, syö, tarkista hautomo.. Se oli jo ollut kuukausia sama, mitään tapahtumatta. Tällä kertaa asia oli toinen.

Ovesta sisälle päästyäni työpäivän jälkeen kuulin että laite piti merkkiääntään. Jotain oli tapahtunut!

Kävelin kiireesti työhuoneeseen ja laitoin hiljennyksen päälle koneesta kun silmiini osui hautomon tila.

 Lähestyin sitä sydän kiivaasti hakaten, se oli- se oli kuin olikin- Se onnistui!

 Vauva! Koe oli onnistunut!
Olin onnistunut siinä mitä olin yrittänyt niin monta kuukautta! Sain kloonattua simin!

Greta eläisi tässä vauvassa sillä dna oli Gretasta.

 Painoin hautomon nappia jotta tämä aukeaisi ja tuntui kuin hidastetusta elokuvasta hautomo liukui paikoiltaan kohti alustaa. Katsoin tuon pienen hennon olennon liikkeitä ja en voinut uskoa todeksi kun katsoin tämän isoja silmiä jotka aukesivat, ne oli Gretan silmät.

 Kun kansi aukesi ja pienokainen kohdisti katseensa minuun, nostin kädet suuni eteen pidätellen itkua. Seuraava yllätti minut täysin, tämä nosti kätensä selvästi pyrkien saada päästä syliin. Tuo pieni vastasyntyneen kokoinen vauva tiedosti jo ympäristönsä ja mitä tämä tahtoi.

 Nostin tämän syliini samalla sulkien hautomon paikoilleen ja pyyhkien muistin koneesta, tiesin että jos jäisin kiinni tuloksena olisi se että minä viettäisin koko loppu elämäni vankilassa ja en näkisi tätä pientä viatonta vauvaa enää ikinä. Vaikka en ollut synnyttänyt häntä, tuntui että olin tämän äiti. Tässä virtasi sama dna kuin Gretassa mutta tämä oli minun lapsi. Uskon että Greta olisi varmasti tahtonut että olisin onnellinen ja en kyennyt ajattelemaan sitä mitä tälle tehtäisiin jos tämä paljastuisi miten hän oli saanut alkunsa.

Tiesin että lähimmäisille minun pitäisi kertoa jotain, mutta totuutta en voisi kertoa.

He eivät ymmärtäisi, eivät niin kuin haluaisin.

Käännyin ympäri katsoen jokeltelevaa tyttövauvaa sylissäni ja ainoa nimi joka nousi mieleeni, oli Gretan joskus kertoma, Gretalle ainoan tärkeän simin minun lisäkseni.

Lapsi saisi Gretan isoäidin nimen, Sarah Quint.

Se mistä tämä tuli, kertoisin vain välttämättömän, se miten hyvin he tyytyisivät kertomaani ja miten se menisi läpi myöhemmin kun Sarahista tulisi Gretan näköinen, sitä en tiennyt miten selittäisin sen, mutta juuri nyt ei ollut sen aika.

Nyt kertoisin vain että äidistä ja isästä oli tullut isovanhemmat ja Halleysta oli tullut täti.

Semmoinen, osan lukijoiden pahin pelko siis toteutui ja Greta tosiaan menehtyi. Hiukan jälkikäteen mutta menehtyi vammoihinsa kumminkin. Kevyin mielin en tätä kohtaa tehnyt sillä tykästyin Gretaan itse todella paljon! Mutta tarina etenee omalla kieron mieleni suunnitelmillaan joten tämä oli välttämättömyys, näette joku päivä mitä tarkoitan. 

Mitä tulee kokeeseen ja Sarahiin, annan nyt teidän spekuloida sillä en ole vielä tähän asiaan keksinyt mitään mullistavaa juonenkäännettä.. katsotaan miten tarinan käy.. =D

Sitten kysymys jota olen jo jonkin ajan pähkäillyt, olisiko teidän mieleen parempi että puhuisin ihmisistä Simien sijasta? Minulla on nimittäin vaikeuksia aina välillä kirjoittaa kun unohdan että puhuttelen näitä simeinä enkä ihmisinä. Kertokaahan mielipiteenne, nyt voitte vaikuttaa tekstin osioon!

Muutkin kommentit kuten aina enemmän kuin tervetulleita! <3

Seuraavan osan ilmestymistä en vielä osaa sanoa sillä en tiedä minne olen kadottanut muutaman kuvan joten näitä pitää nyt varmaan etsiä tai sitten kuvata uudestaan joten palaamme heti asiaan kun kerkiän kuvata ne uudestaan, tähän puoleen nimittäin olen kallistumassa kun en löydä mistään kansiosta näitä hävittämiäni..

-Phoenix-