lauantai 27. syyskuuta 2014

Bloggerin taistelu hävitty.. sota vielä käymättä..

Elikkä.. tämä on nyt tälläinen eräänlainen testi pystynkö edes pelkkää tekstiä julkaisemaan ja samalla pieni ilmoitus..
Taistelu tosiaan seuraavan osan kanssa on hävitty, mutta sotaa en ole edes aloittanut sillä nyt ei vain jaksa..
Kaksi viikkoa olen tapellut bloggerin kanssa saamatta edes lähettämääni palautteeseen ongelmasta vastausta itse ylläpitäjiltä joten nyt on aika pitää pieni hengähdys tauko.. Tämä päivä aikana käyttänyt monta monituista tuntia kokeillen ja yrittäen mutta turhaan.. joka päivä viimeisen kahden viikon aikana yrittänyt julkistaa osaa tai edes tallentaa kuvien liitettyjä/kirjoitettuja tekstejä mutta turhaan.. kaikki kuvat olen saanut isonnettua, puolet teksteistä liitettyä mutta sen jälkeen onkin sitten siinä.. blogger ei vain suostu edes tallentamaan vaikka kirjoittaisin ne itse uudestaan enkä liittämällä liittäisi niitä kuvien alle..

Niinpä jouduin toteamaan kun sisällä kiehui kiukku ja näppäimiä sekä hiirtä hakattuani turhautuneena että nyt on aika vetää henkeä ja jatkaa sitten kun en tunne tälläistä oloa mitä nyt tunnen..
Olo on turhautunut, vihainen, turtunut, surullinen ja kaikkia paljon muuta.. niinpä nyt on aika hetkeksi hengähtää.. vaikka niin en missään nimessä tahtoisi tehdä!

Peli toimii moitteettomasti ja inspiraatiota tarinaa sekä perhettä kohtaan on suuri! Mutta jos en voi julkaista osia tänne niin en taida myöskään pystyä edes perheellä pelaamaan sillä mitä järkeä siinä on jos en niitä tänne voi laittaa.. niinpä nyt en sitten tiedä edes mitä ihmettä oikein teen..
Täällä toki pyörin ja muiden tarinoita luen! Ehdottomasti! Mutta Quintejen tarinaa en nyt hetkeen avaa koska ahdistaa liikaa..

Toivottavasti jaksan pian taas yrittää ja blogger alkaisi toimia kuten se kaikilla muilla tuntuu toimivan.. Tuntuu ällistyttävältä miten vanhan koneen kanssa peli ei toiminut mutta blogger toimi ja nyt kun sain uuden koneen ja peli toimii niin nyt ei sitten bloggeri toimi... aina jotain.. =,(

Eli tälläistä tänne.. ilmoitelkaa ihmeessä uusista osista yms. sillä vaikka en nyt yritä julkaista osaa niin luen ehdottomasti muiden tarinoita!
Nyt vain pitäisi keksiä millä ihmeen perheellä pelaan sillä aikaa kun Quinttejä en voi avata... =/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti