Mystinen
maailma meidän ympärillämme,
Kirjoittanut, Homero Folderton
Maailma elää
kaunistellussa pilvilinnassa. Sokeana kävelemme kaduilla, näkemättä sitä
todellisuutta joka ympärillämme on.
Mitä tapahtuisi jos nämä kaksi maailmaa
kohtaisi? Epäusko? Pelko? Rotujen tuhoamista?
Vai
pelkästään se että oppisimme elämään harmoniassa keskenämme eikä kenenkään
tarvitsisi piilotella oikeaa itseään keneltäkään?
Sitä
nimittäin se tällä hetkellä on.
Me ihmiset
olemme ”normaaliudella” luokitelleet kaiken paranormaalia viittaavankin
epänormaaliksi ja tästä syystä ei suotavaksi.
Viha,
katkeruus, kateus ja pelko. Nämä aikoinaan ajoivat mystiset olennot
piiloutumaan, pois ihmisten silmistä. Tieto muuttui huhuksi, huhu muuttui
saduiksi ja osa näistä saduista on muuttunut jopa myyteiksi.
Olen
tutkinut vuosi kymmenten ajan näitä mahtavia ja ei niin mahtavia myyttisiä
olentoja, etsinyt heitä. Seurannut heitä, kirjoittanut muistiinpanojani heistä
ja heidän mahdollisista tavoista.
Näiden
tietojen varjolla olenkin koonnut tämän opuksen jotta sinun ei tarvitse arpoa
ketä sinä mahdollisesti kohtaat.
Kohtaamispaikkoja en näiden olentojen
suojelemiseksi ole kirjoittanut näihin kansiin sillä ihmiset eivät ole vielä
valmiita.
He eivät ole
valmiita elämään sovussa näiden mystisten olentojen kanssa.
Osa meistä
ihmisistä haluaisi jopa lukita heidät ”turvaan”, tästä syystä olen vain
kirjoittanut tämän yhden kirjan jonka annan hyvän ystäväni hoiviin.
Toivoin että
sitä tarvitsevat voivat vielä jonain päivänä lukea tämän ja ottavat tarvittavat
tiedon muruset näistä kansista itselleen.
Mystinen
maailma meidän ympärillämme, kaikki ei tosiaankaan ole sitä miltä näyttää.
Yksisarvinen:
Tarumainen olento jonka
koko olemus on puhdasta ja hyvää. Näitä jaloja olentoja on olemassa
tiedettävästi ainakin kahta väriä, puhtaan valkoinen ja synkän musta.
Tiedettävästi ei tiedetä onko mustalla yksisarvisella puhdas luonne kuin
valkoisella. Valkoinen yksisarvinen saattaa siunata välittämänsä olennon oli se
sitten eläin tai ihminen.
Yksisarvista ei voi
omistaa, mikäli tämä tahtoo tulla perheeseen tämä itse sen päättää, tätä
mystistä olentoa ei voi pyydystää!
Vampyyri:
Tämä synkkäolento voi
tulla joko puremasta tai sitten tämä voi myös syntyä vampyyriperheeseen. Vampyyri
elää ja kuolee kuten ihminen, mutta hyvin paljon hitaammin! Tämän ruokavalio
koostuu perinteitä käyttäen imien ihmisestä veret, tai sitten hurmemarjalla
jolla voi olla maagisia vaikutuksia vampyyriin, mikäli tämä omaa erikoiskyvyn!
Myytti kulkee vampyyrien
kesken että ilman erikoiskykyä, vampyyri on pelkkä peto joka ei ajattele mitään
muuta kuin juomista.
Se ei pidä paikkansa! Nämä ovat tismalleen samanlaisia
kuin erikoiskykyiset ilman vain maagisia voimia.
Nämä jopa osittain ovat hiukan
fiksumpia mitä erikoiskykyiset, sillä voimien omistajat ovat yleensä
klaaneissa, ilman voimia olevat vampyyrit ovat hyvin yleensä yksilöitä.
Vampyyrit voivat saada
tavallisia kuolevaisia lapsia! Mutta vain jos toinen vanhemmista on
kuolevainen.
Tavallisella
kuolevaisella voi olla erikoiskyky vaikka tämä ei sitä tiedä, tämän ihoon tulee
merkki kun tämä saavuttaa aikuisuuden ikänsä. Jos tällainen tavallinen ihminen
käännetään vampyyriksi, puhkeaa tämän erikoiskyky jota tämä voi käyttää.
Tiedettäviä kykyjä on:
Hurmaaminen
Kidutus
Savun muodostaminen
Sähköiskut
Sukulaistensa kutsuminen
Sukeltaminen ilman
hukkumista (muodostuu kidukset korvan taakse)
Kivettäminen (Kosketus ja
olet kiveä!)
Metallin muuttaminen
kullaksi
Paikantaminen
Teleporttaus
Telepaattiset kyvyt
(montaa eri versiota)
Totuuden muokkaaminen
tahtomaansa (toinen luulee asian olevan niin kuin voiman omistaja sanelee)
*
*
*
Haamu:
On kuolleen ihmisen/eläimen
sielu. Yleensä sielut pääsevät rauhaan, mutta ihmisien riesaksi jäävät
rauhattomat sielut jotka joko eivät halua mennä eteenpäin/ tai heillä on täällä
jokin asia kesken, tai sitten näiden rauhaa häiritään niin että niistä tulee rauhattomia
sieluja.
Rauhaton sielu elää
rauhassa niin kauan kunnes johtajahaamu saavuttaa nämä. Silloin ei kannata olla
lähellä sillä nämä johtajahaamut/"pomot" ovat ylempänä muita haamuja,
nämä ovat poltergeistejä. Näillä on näkymätön voima ottaa muut haamut
"pesäänsä" kuten mehiläisten kuningatar kuhnurinsa. Joka kerta kun
portergeistin haamujohtaja kerää pesään haamuja, näillä ei ole hyvät mielessä.
Yleisesti ottaen nämä pakottavat muut haamut nappaamaan naisihmiset
lisääntymismielessä (toivoen uusia haamuja vauvoina, nämä kasvavat normaalisti
mutta on paljon tottelevaisempia mitä muuten kerätyt haamut), haamujen pitää
kaapata tavallisen miesihmisen keho jotta voivat kaapata naiset johtajalleen.
Miehet vaipuu horrokseen ja haamu muuttaa muotoaan. Mikäli kaapattu keho haamu sisällä
ruokkii itseään, syöden miespuolisia ihmisiä, näiden muutos on lopullinen ja
näistä tulee karneboreja, pahimpia mahdollisia olentoja.
Karneborit:
Ihmisiä jonka henki on vallannut ja syötyään
ihmislihaa tämän valtaus jää pysyväksi. Humaltuu appelsiinimehusta josta
samalla saa yliluonnollisia voimia! Karneborin tunnistaa mustista silmistä.
Näiden tehtävä on viedä johtajahaamulle pesään naispuoleiset ihmiset
lisääntymis tarkoitusella ja miehet karneboreiksi muuttumis tarkoituksessa. Jos
mies ei kelpaa johtajalle antaa tämä kyseisen ihmisen ateriaksi karneboreille.
Haamujen hierarkian pohjimmaisena ja kaikkein pelottavimpana. Viha, katkeruus
ja nälkä tekevät tästä lajista yhden pelottavimmista. Haamujohtaja saa voimia
mitä enemmän tällä on karneboreja ympärillä!
Filius spiritus:
Haamusta syntynyt lapsi.
Tämä lapsi voi joko syntyä haamuksi tai sitten tavalliseksi ihmiseksi.
Molemmista haamuvanhemmista ei ole tietoa voiko tällaista lasta edes olla
olemassa. Tutkitusti on näytetty että ihminen ja haamu voivat saada lapsia
mutta haamu ja haamu vanhemmista ei. Tämä lapsi kasvaa ja kehittyy sekä
vanhenee normaalisti.
Lisäys:
Ihminen jolla on
vampyyrin erikoiskyky mutta ei ole vampyyri saa lapsen haamun kanssa tulee
lapsi saamaan ehdottoman varmasti oman erikoiskyvyn jo heti synnyttyään.
Yleisesti ottaen on uskomus että erikoiskyky puhkeaa siinä vaiheessa kun lapsi
on taapero.
Kasvissim
Tämä olento on suuri
mysteeri sillä tämän taru on harvinaisen erikoinen.
Kerrotaan että faraon
haudasta löydetyt vuonna 1810 olevat oudon näköiset siemenet istutettiin,
kaikki muut paitsi kolme. Yhdeksän vuoden kuluttua istutuksesta nämä siemenet
alkoivat itää ja pian huomattiin että kokonainen hehtaarin kokoinen alue oli
täynnä liikkuvia ja heiluvia viherkasveja.
Yksi toisensa jälkeen
kasvit kiskottiin maasta ja pian alueen hoitajilla oli käsissään 125 pientä
vihreätä vauvaa. Vauvat kuljetettiin erikoistuneeseen hoitolaitokseen jossa
nämä kasvoivat ihmisten tavoin mutta nämä eivät tarvinneet ruokaa. Ruoan
tilalla nämä kaipasivat paljon vettä ja auringonvaloa.
Aikuisiksi päästyään nämä
olennot karkasivat hoitolaitoksesta eikä näitä ole sen koomin näkynyt.
Se mitä kolmelle
siemenelle tapahtui, on vieläkin tänä päivänä suuri mysteeri. Näille oli
annettu nimeksi kielletty hedelmä, siitä syystä että valtio ei halua että näitä
siemeniä tullaan koskaan istuttamaan.
Sanotaan että ne olisivat
jonkun yliopisto kampuksen holvikätköissä ja niitä testaavat kampuksen
tiedepuolen väki. Mutta tämä on vain kuulopuheita sekä huhuja.
Täysin ei ole varmaa
tästä asiasta, sillä valtio on armeijan avustuksella tehnyt ratsioita
yliopistoihin mutta tuloksetta.
Sanotaan että näillä
karanneilla kasvissimeillä oli jokin erityinen yhteys kasveihin sillä nämä
tuottivat erityisen hyvin hedelmiä ja marjoja sekä itse olennoilla oli jokin
”yhteyttämis” voima josta ei ole tarkempaa tietoa.
Nämä kasvissimeiksi
kutsutut olennot tunnistavat kauniin vihertävästä ihosta sekä yleisesti ottaen
keltaisista silmistä.
Pullonhenki/ lampun henki
eli Jinni:
Jinnejä on useita eri tyyppejä, joita
kutsutaan myös suvuiksi. Tarinoiden mukaan niitä on mahdollista maagisesti
orjuuttaa ja vangita erilaisiin esineisiin. Tuhannen ja yhden yön tarinoissa jinni
on suljettu esimerkiksi lamppuun ja sinetöityyn ruukkuun, joka on heitetty
mereen. Mutta näin ei tapahdu pelkästään pakolla, vaan jinni voi mennä ruukkuun
tai vaikkapa muovipulloon omasta halustaan. Kyseisessä kertomuskokoelmassa
henki nousee lampusta, kun sitä hierotaan, tai ruukusta, kun se avataan, ja se
joutuu täyttämään vapauttajansa toiveita — lähes poikkeuksetta kolme
kappaletta. Jinnit eivät ole enkeleitä eivätkä demoneita. Joissakin tarinoissa
heidät esitetään maapallon onnen vartijoiksi. Hyvät jinnit tekevät onnettaren
työtä ja pahat tietenkin vastakkaista.
Kirjoittajan
muistiinpano: Kohtasin pahan Jinnin. Ei hyvä! Vain yksisarvisen siunaus pelasti
minut! Pahan Jinnin tunnistaa siitä että tämän silmät ovat kirkkaan keltaiset!
Hyvällä Jinnillä ei
ilmeisesti kirkkaan keltaisia silmiä ole.
Hell Hound:
Musta turkki, punaiset
silmät, super voimat ja nopeus, kyky puhua,
jos katsoo kolmesti
silmiin, kuolee. (haastattelemani suvun kertomana.)
Fenilim (jättiläinen):
Ihmistä muistuttava mutta
huomattavasti suurempi ja vahvempi. On olemassa kahdenlaisia jättiläisiä;
älykkäitä ja ystävällisiä, sekä sitten typerät ja väkivaltaiset jotka syövät
ihmisiä (erityisesti lapsia).
Tietäjä ja Ennustaja:
Ylivoimaisia voimia
käyttävä ihminen, jonka taikavoimat perustuvat tietoon. Tiedon avulla tämä voi
hallita olentoja ja ilmiöitä, mikäli tämä tietää/tuntee alkuperän läpikotaisin.
Tärkeää tietäjän tietoa
ovat loitsun erityiset sanat, joissa on loitsun voima. Tietäjä varjelee näitä
"taikasanoja" kuolemaansa asti, ellei joku saa tämän toista puoliskoa,
ennustajaa kiinni! Silloin paljastaa kaiken tietonsa, sen tehtyään tietäjyys
siirtyy kyseiselle ihmiselle joka on saanut tietoonsa nämä sanat.
Ennustaja on tietäjän
toinen puolisko. Välttämättä eivät ole pari!
Ennustajia on monenlaisia,
on tulevan ennustajia, taivaallisia asioita ennustavia, elementtiennustajia,
ihmiskuntaan vaikuttavia ennustajia, eläinennustajia, kasvien ennustajia (nämä
voivat päätellä kasvien kautta esim. rakastaako vai eikö rakasta joku ihminen
jotakuta toista..), metallien ja kivien ennustaja (voi metallin kautta esim
ennustaa tuleeko kenelle rikkauksia ja milloin), henkien ja demonein ennustaja
(tätä ennustajaa ei kannata suututtaa! Tämä voi manata henkiä luokseen ja
ohjata niitä hetken aikaa!)
Oraakkeli
Oraakkeli voi olla mies
että nainen, tämä eroaa tietäjästä ja ennustajasta siten että tämä näkee
tulevaisuuden näkyjä ennen kuin ne ovat edes tapahtuneet, sekä menneisyyden
tilanteita. Tämä voi kertoa ihmisten kohtalon mutta oraakkeli on siitä ovela
että antaa aina portin ihmiselle mutta ihmisen itse pitää päättää meneekö siitä
portista vaiko eikö. (Oraakkelin omia sanoja voimistaan)
Vanhenee ja kuolee
samalla tavalla kuin muutkin.
Peikko
Ruma, ilkeä ja ihmismäinen
Haltija
hallitsee/suojelee jotain
paikkaa tai olentoa, ei yleensä näyttäydy ihmisille, mutta toisinaan voivat
näyttäytyä jos näin haluavat (Äärimmäisen vaikea pyydystää!)
Ajattara
Paha naispuolinen metsänolento,
joka johtaa/ajattaa ihmiset harhaan metsässä.
(Vietin kolme viikkoa
samoilemassa viidakossa. Ajattara lopulta kyllästyi minuun sillä selvisin
viidakon antimilla koko sen ajan. Hyvä puolustuskeino, tylsistytä tämä, harhaan
johdattaminen on näille ajanvietettä.)
Apuolento/henki
Ihmisen, varsinkin
shamaanin apuna toimiva henkiolento tai eläin. Voi esiintyä monessa erimuodossa
ja erittäin uskollinen, kuolee vuoksesi jos sellaisen saat. Apuolento ja sen
isäntä ihminen kuulevat toistensa ajatukset, voivat kommunikoida keskenään.
Balrog
Tulenhenki, ihmisenkaltainen
jota ympäröi tuli ja varjot, siivet selässä jotka saa halutessaan tulen ja
varjon tavoin piiloon. Vain ihon puna paljastaa vaarallisuutensa!
Barishee
Ihmismäinen,
itkien ja valittaen
kovaäänisesti ennustaa omaisen/läheisen kuoleman. Henkilö joka kuulee ulvonnan,
tämän läheinen tulee kuolemaan. Barishee ulvoo kolme kertaa, jos Barishee näkee
tai kuulee tämän itkun, on itse tuomittu kuolemaan. Jos Barisheita on enemmän
kuin yksi, ne saattavat varoittaa vaarasta.
Baba Jaga
Noita, auttaa kilttejä ja
puhdas sydämisiä, mutta syö pahoja aikeita hautovia. Tämän talo ei paljasta
sisäänkäyntiä ennen kuin sille sanoo: "Käännä selkä metsään, kasvot minuun
päin". Sanotaan vartioivat elämän veden lähdettä! (Ei näyttänyt sitä
minulle)
Vita Agva:
Elämän vedestä juonut
ihminen. Aluksi täysin normaali ihminen, mutta tämä ei vanhene enää koskaan
siitä mitä oli vedestä juodessaan. Lihota ja laihtua voi mutta vanheta ei.
Vuosien saatossa hiukset muuttuvat vitivalkoisiksi, iho lumen valkoiseksi ja
silmät sokeutuvat sekä muuttuvat myös täysin valkoisiksi!
Ainoa toivo estää
muuttuminen vaaleaksi aaveeksi on saada liekkihedelmästä tehtyä elämän eliksiiria
jota vain Dryadit osaavat valmistaa.
Dryadi
Puiden suojelija, elävät
joko itse puissa tai sen lähettyvillä. Yksi Dryadi kuolee aina kun puu kaadetaan.
Puiden henki, jos Dryadi kuolee, puu kuolee ja toisinpäin.
Kappa
Peikkomainen ja vihreä.
Iho muistuttaa kilpikonnamaista. Elää järvissä, syö ihmislihaa mutta tämän
ääreltä voi pelastautua jos antaa kurkkua tai vesimelonia jota ne rakastavat
enemmän kuin ihmislihaa. Arvaamaton, mutta eivät ole pahoja henkiä.
Oikeudentuntoisia ja hirviömäisyydestään huolimatta kunniallisia. Rakastuvat
helposti kauniisiin nuoriin ihmisiin!
Keijukainen
Keijukaisten suhde
ihmisiin on ohut. Keijukaiset vain lentelevät ja tanssivat onnellisina omilla
asioillaan, joita ihmiset voi lähinnä vain häiritä läsnäolollaan. Joskus
keijukaiset pilailevat ihmisten kustannuksella- ne saattavat esim vaihtaa oman
lapsensa ihmisvauvan tilalle.
Rakastuessaan ihmiseen muuttavat
pienestä keijukaisesta isoksi siivekkääksi keijuksi. Pystyvät piilottamaan
voimiensa avulla siivet piiloon ja elää joukossamme tietämättämme!
Keiju
Ihmisen kokoon muuttunut
Keijukainen. Voi myös syntyä ihmisen ja keijukaisen lapseksi, mutta lapsi ei
pysty menemään pieneen keijukaismuotoon vaan on iso aina mutta pystyy
halutessaan piilottamaan siipensä.
Luonnonhenki
henkiolento, joka asuu
luonnossa tai on osa luontoa ja vaikuttaa luontoon. Erittäin arkoja eikä päästä
lähelle.
Metsänneito
Ilmaantuu joskus metsässä
liikkuville tai yöpyville miehille. Hän saattaa tulla tanssimaan nuotiolle tai
kävellä vastaan. Metsänneito on edestäpäin ihastuttavan kaunis neito,
harsopukuinen ja pitkähiuksinen, mutta olennon selkäpuoli on ontto, tai
puupökkelö. Metsänneidon selkää ei saa ruveta katsomaan sillä tällöin se
pelästyy ja lähtee.
Nereidi
Sinitukkainen merenneito.
Erittäin ystävällisiä myrskyihin joutuneille merimiehille.
Merenneito
Merenneito eroaa
Nereidistä hyvin ohuella vertauksella sillä kun Nereidin hiukset ovat aina
siniset, merenneidon hiukset voivat olla minkä väriset tahansa. Merenneidot
ovat hyvin arvaamattomia ja voivat laulullaan saada merimiehet jopa pulaan.
Joskus kuultu myös huhuja
että merenneidot olisivat tahallisesti saaneet veneet karille ja vieneet
merimiehet pinnan alle. Syytä ei tiedetä.
Katolebla
Iho kalpean sävyinen,
hidas kuin mikä, kasvissyöjä ja syömiensä myrkkykasviensa takia hengitys
myrkyllinen, ihmismäinen, kapeat verestävät silmät, paksut hiukset ja tuuheat
kulmakarvat.
Parannuskeino Katoleblan
myrkylle on liekehtivä hedelmä.
Monsun
Taianomaiset
taisteluvoimat joita käyttää vain hyvään. Sielun pitää olla puhdas ja hyvä että
Monsun opettaa oppinsa sitä haluaville. Monsunin kohdatessa ensimmäistä kertaa
kuuluu tämän toimittaa Monsunin edessä rituaali jota kukaan ei tiedä. Rituaaliin
on menehtynyt monta ihmistä kun on osoittautunut olevansa tummasieluinen. Vain
harvat ja taidolle arvoiset saavat käydä Monsun opit. Tiedettävästi on vain
kaksi ihmistä jotka ovat päässeet viimeiseen oppituntiin asti, muut ovat
joutuneet lopettamaan Monsunin määräyksestä oppinsa kesken.
Dake (Dark Elf)
Tunnetaan myös nimellä
Benemoth.
Nämä varjoihmiset ovat
kuolevaisia joilla ei syki sydän. Ovat underground väkeä ja sieltä nämä hyvin
yleensä löytää. Tunnistuksessa helpottaa se että näillä kaikilla on kuulaan
valkoinen iho ja pikimustat kiiltävät hiukset.
Ei tunnettavasti ole
mitään erityisiä erikoiskykyjä.
Drowi
Tumma iho ja valkoiset
tai hopeiset hiukset.
Nämä rauhaa rakastavat
ihmismäiset olennot eivät murehdi turhista ja usein nämä löytää villieläinten
joukosta, hoitaen loukkaantuneita.
ZiZ
Nämä kotkan näköiset,
sarvelliset neljän linnun jalan olennot tiedettävästi ovat kuolleet
sukupuuttoon. Mutta jos tällaisen näkee, tämän jalkoihin ei pidä kuulemma
katsoa. Takajalat isommat kuin etujalat.
(todistettavasti on
löydetty ZiZin luuranko, mutta valtio takavarikoinut sen.)
Satyri
Toisella nimellä myös
Succubus.
Nämä vuohen jaloilla, iho
punaisella ja sarvet päässä osaavat kuulemma ottaa myös ihmismuodon mutta jos
näin tekevät eivät voi enää saada entisiä jalkojaan takaisin. Ihon väri on
ainoa joka tämän entisestä olomuodosta jää jäljelle.
Osalla on myös siivet
selässä sekä demonin häntä.
Nymfit
Ovat sidoksissa johonkin
tiettyyn paikkaan tai maanmuotoon. He liikkuvat usein jumalien ja jumalattarien
seurassa, näiden seuralaisena. Satyyrit pitävät nymfeistä ja haluaisivat usein
tyydyttää halunsa näiden kanssa.
Nymfejä kutsuttiin
aikoinaan asuttamaan luonnonosia sekä maantieteellisiä sijantien mukaan
tärkeisiin paikkoihin, heitä on nykyäänkin lukematon määrä kaikkialla.
Niitä on maalla, meressä
ja makeissa vesissä, puissa sekä manalassa.
Nymfeiksi lasketaan myös
klassiset muusat.
Nymfit eivät ole
kuolemattomia, he ovat vain pitkäikäisiä. Tavallinen ihminen jos joutuu
kasvoista kasvoihin tämän olennon kanssa, joutuu tämän pauloihin.
Muusat
Muusat ovat joko hyvää
tarkoittavia tai sitten pahaa aikovia. Hyvää aikovat tuovat onnea ja
inspiraatiota ympärillään oleville ihmisille, tunnetuin on kaiketi musiikin ja
taiteen muusat.
Pahaa tarkoittavat muusat
aiheuttavat ongelmia ja kaaosta.
Nuckelavee
Taruhirviö.
Miehen
ihmismuodossa kulkeva olento jonka ruumis on mädäntynyt. Iho myrkyllisen vihreä,
pää suhteellisen iso ruumiiseen.
Hyvin pelätty olento
niillä mailla jossa tätä on tavattu, sillä sen hengitys saastuttaa vihannoivat
vainiot joista muodostuu suo-alueita.
Yksi hyvä esimerkki on Twinbrooksin
pieni kaupunki. Tämä ennen niin kaunis vihannoiva maan saastutti Nuckelavee
siitä syystä, ettei saanut kaunista pormestarin tytärtä.
Hyvin usein tämä olento
kuristaa ihmisiä pitkillä sormillaan ja hukuttaa nämä lopulta.
Jos Nuckelavee
hyökkää kannattaa yrittää ehtiä juosta järveen tai jokeen, olento ei voi sietää
makeaa vettä.
(kirjailijan oma kokemus,
uima-allas on myös yksi erittäin hyvä paikka suojautua! Kloori tappaa olennon.)
Feenix
Tarujen mukaan tämä
olento on linnunmuotoinen uudesti tuhkasta syntyvä olento jonka kyyneleet
parantavat ja laulu rauhoittaa.
Todellisuudessa tämä on
ihmisennäköinen punaisesta- pinkkiin ihoon ja kirkkaan keltaisilla silmillä.
Tällä on parantavia voimia mutta ei kyyneleissä. Laulu tällä vaivuttaa
kuulijansa sikeään uneen, koomamaiseen tilaan josta on hyvin vaikea herätä.
Uudesti syntyvyys
tapahtuu tulen ja tuhkan kautta mikä pitää totta. Tietty hetki elämässä kun
tämä olento saavuttaa tämä roihahtaa liekkeihin ja syntyy uudestaan vauvana
tuhkasta.
Muodon muuttaja
Pirulainen olento sillä
voi muuttaa muotoaan aivan keneksi tahtoo. Tällä ei ole mitään kunnioitusta
mihinkään tai keneenkään. Ajattelee vain omaa etuaan ja hyvin usein ottaa
varakkaan henkilön identiteetin saadakseen vaurautta ja mammonaa. Muuta tästä
olennosta ei ole tietoa koska tällaista ei ole saatu kiinni.
Animaagi
Tämä olento on kuin
muodon muuttaja, mutta toisin kuin muodon muuttaja, animaagi ei muutu ihmisestä
ihmiseksi. Vaan omasta ihmisolomuodosta, eläimeksi. Tämä olento voi ottaa vain
yhden eläin muodon.
Yleisesti olettamuksena
on se että animaagi ei havittele vaurautta eikä mammonaa vaan enemmänkin ovat
yksinäisiä susia jotka kaipaavat vain paikka jossa olla rauhassa. Oli se sitten
ihmismuotona tai eläimenä. Tämä olento kaihtaa kaikkea väkivaltaa (yleisesti
ottaen) ja pakenee hyvin liukkaasti tämmöisistä tilanteista.
Poikkeuksiakin on, sillä
yksi tunnetuin Animaagi joka poikkesi tästä kaavasta, on Thyrion Rafrand. Tämä
tunnetuin varas maanpäällä on animaagi ja tehnyt poikkeuksellisen monta murtoa,
kukaan ei tosin tiedä miten hän on ne tehnyt ja mikä olomuoto tällä on mutta se
tekeekin hänestä vaarallisen.
Yksi kaikkien aikojen
kiltein Animaagi joka kaihtaa taas kaikkea on Fiona Lombort. Tämän kertomana
olen saanut tietää Animaageista kaiken mitä tiedän.
Animaagi voi mielensä
voimalla muuttaa olomuotoaan. Ensimmäinen muodonmuutos tapahtuu siinä teini-iän
korvilla + - 5-vuotta. Fionan kertomana Animaagiksi voi syntyä ihan missä
perheessä tahansa sillä geeniperimä kulkeutuu montakin sukupolvea ilman että se
aktivoituu. Suojelumekanismi aktivoi geeniperimän jos kyseiselle ihmiselle
tapahtuu jotain. Oli se sitten menetys, murrosiän tunnetilat, suojaus jotain
tilannetta varten (esim väkivalta tilanteessa) yms.
Geeni ei katso tilannetta
eikä aikaa tähän, se vain aktivoituu.
Suojelusnukke sekä Mielikuvituskaveri
Ei tiedetä mistä nuket
ovat peräisin, mutta sanotaan että nämä molemmat taruolennot ovat peräisin
egyptin mailta.
Nuket pystyvät siirtymään
paikasta toiseen, joten siirtävät itsensä lapsien nukkejen tilalle itsensä. Nämä
liikkuvat niin kauan kuin löytävät oikean omistajansa.
Suojelusnukke on nimen
mukaisesti nukke. Tämä pysyy nukkena jopa koko ihmisen elinajan mutta tällä
ihmisellä on erityinen yhteys kyseiseen nukkeen jota muut eivät ymmärrä. Jos
tulee tilanne että ihminen jonka nukke on, tarvitsee pelastusta, syystä tai
toisesta. Nukke herää henkiin ja suojelee tätä ihmistä koko tämän elämän ajan.
Mutta, on tullut tietoon
että jos suojelusnukke herää eloon, eli ottaa ihmisen muodon. Tällä ja
ihmisellä jonka omistama nukke oli, on yhteys. Mikäli ihminen kuolee,
suojelusnukke kuolee myös. Mikäli ihminen loukkaa itseään, nukke tuntee kivut
myös. Mikäli ihminen humaltuu, humaltuu myös nukke. Monet eivät kestä tätä
yhteyttä ja lopulta tappavat hulluuden partaalla nuken, mutta tajuamatta että
surmaavat siinä tapauksessa myös itsensä.
Mielikuvituskaveri on
täysin erilainen tapaus kuin suojelusnukke, sillä tämä kaveri pysyy nuken
hahmossa eikä sitä voi muut nähdä. Vain elämän eliksiiri voi tuoda
mielikuvituskaverin eloon muiden nähtäväksi ja muuttaa tämän ihmiseksi.
Jos ihminen ei huomioi
mielikuvituskaveriaan tarpeeksi, tämä ei koskaan ”puhkea” eloon ja jos tämä on
puhjennut eloon eikä tätä huomioi, tämä palaa takaisin nukke muotoonsa.
Mielikuvituskaverilla ja
ihmisellä ei ole samanlaista yhteyttä kuin suojelusnukella ja ihmisellä on.
Niinpä hyvin usein lapsilla on mielikuvituskaverinsa lapsuutensa ajan jonka
jälkeen kun nämä kasvaa, mielikuvituskaveri palaa takaisin nukke muotoonsa ja
lähtee etsimään uutta ystävää maailmalta. Suojelusnukke pysyy yhden ihmisen
rinnalla koko elämänsä ajan kunnes lopulta kuolee ihmisen mukana. Jos
suojelusnukke ei tunne yhteyttä lapseen, tämä jatkaa matkaansa etsien sitä
oikeaa.
Elf
Tunnetaan myös nimeltä
haltija mutta ei ole kuten edellä mainittu.
Tämä suippokorvainen
laiha olento on hyvin arvaamaton tapaus. Siitä tiedetään hyvin vähän sillä nämä
osaavat naamioitua ihmisiltä eivätkä näyttäydy kuin äärimmäisessä pakossa.
Näitä on erikokoisia ja näköisiä eikä heillä ole mitään muuta yhteistä kuin suipot
korvat. Nämä ylväät olennot käyttäytyvät hyvin koreasti ja hallitusti eikä
heidän seurassa parane puhua mitä sattuu, sillä nämä loukkaantuvat helposti
vaikka et sitä tarkoittaisi sekä nämä eivät ymmärrä samalla tavalla vitsejä
kuin ihmiset.
Velhot/noidat
Nämä olennot eivät
pahemmin kaipaa esittelyitä, taikavoimia sekä hyvään että pahaan käyttäviä
ihmisiä. Käyttävät hyvin usein taikasauvaa mutta osan voimakkaan velhon ja
noidan tiedetään käyttäneen käsiäänkin. Tarvitsevat loitsukirjoja ja loitsuja
taikojensa toimivuuteen.
Serpent (puhuva käärme)
Tämä kiemurteleva veijari
on sangen outo tapaus. Tästä ei oikein tiedetä muuta kuin se, että tämä puhuu
ja jos tämä puhuu ihmiselle, tämä hautoo jotain juonia.
Huhut kertovat että tämä
olento osaisi muuttaa pariksi tunniksi olemuksensa ihmiseksi mutta siitä ei ole
saatu varmuutta.
Demoni
Tämä pimeyden olento on
manalasta noussut murrettu henki, tai sen jäänteet. Tämän koko olemus on
muutettu eikä tämä ole enää se sama jonka joskus joku mahdollisesti tunsi.
Demonissa ei ole mitään hyvää eikä tämän puheisiin pidä koskaan luottaa.
Nämä ovat todella kovia
tekemään kauppaa, annat sielusi niin he antavat mitä ikinä sillä hetkellä
halajat. Sopimuksen kanssa pitää olla todella tarkka sillä muuten elämästäsi
tulee hyvin lyhyt.
Demonin voi tappaa vain
polttamalla tämän luut. Demoniksi ei voi tulla mikäli luut ovat tuhkattu.
Kitsune
Henkikettu joka polveutuu
suvussa vanhemmalta lapselle. Ei vielä tietoa miten ja miksi sekä milloin mutta
aina silloin tällöin Kitsune ilmestyy jolloin suvun jäsenen jolle se ilmestyy
pitää ottaa henki kiitollisena vastaan.
Vetehinen
Vedenhaltija, väitetty
houkuttelevan eläviä hukkumaan (ei todistettu) ja että tämä olisi hukkuneiden
sieluja. Hyviä että pahoja. Luultavasti on veden väkeä. Virallista todistetta
ei ole miksi vetehinen haluaa maan asukkaita veteen mutta spekulaatioita on.
Vetehinen kykenee kävelemään maan pinnalla.
Vetehisellä on myös
vetehishevonen, tämän kohdatessa pysy kaukana vedestä! Tällä on taipumus
hukuttaa maan asukkaat vedessä innostuttuaan liikaa leikkimään veden alla,
todella leikkisiä kavereita!
Ramandana
Ramandana
Ramandana,
hyvin harvinainen naispuoleinen olento joka seuraa sukua pidellen suvun
salaisuuksia visusti itsellään.
Ramandana
paljastaa salaisuudet vain ja ainoastaan suvun viimeisimmälle jälkeläiselle
jotta suvun salaisuudet olisivat aina turvassa. Ramandanaa on turha kiduttaa sillä
puhtaista puhtain taika estää paljastamasta niitä.
Ramandana
hyvin usein rakastuu suvun miespuolisiin ja on tiedossa että tämä olento
yrittää pariutua suvun jäsenen kanssa jotta saisi itse jälkeläisen.
Ramandana
kun kulkee sinne minne suvun pää tätä käskee, ovat hyvin yksinäisiä hakien
huomiota ja seuraa. Eivät voi saada lapsia muiden kuin suvun jäsenten kanssa.
Jos tämä olento eroaa suvun jäsenistä, tämä ei voi
liittyä muuhun sukuun kun liitos on aikoinaan tehty. Ikääntymätön olento,
ikääntyminen pysähtyy siihen ikään kun Ramandanan liitos johonkin sukuun
tapahtuu. Ramandanat ovat nykyään harvinaisia olentoja, sillä näitä on
metsästetty ja tapettu tiedon keruu mielessä.
Kirjani loppuun olen jättänyt sivuja tyhjäksi siitä syystä että en ole
vielä edes puolta olennoista käynyt läpi joita olen kuullut joten joko minä tai
kirjan suojelija tulee täyttämään sitä, sitä mukaan kun löydämme jotain
konkreettista näyttöä siitä että jokin olento on oikeasti tässä meidän
mystisellä maapallollamme.
Teidän Homero Folderton
Oraakkelin muistiinpanoja
Mystisiä/myyttisiä paikkoja
Gtoleabla,
rauhan pyhättö ja itsepuolustuksen synnyin sijat.
Tämä pyhättö on lähtöisin aikoinaan japanista mutta maagisilla voimilla paikka muuttuu ja siksi sitä on hyvin vaikea löytää jos ei tiedä mistä etsiä.
Vain ne jotka ovat sielultaan hyviä ja mieleltään puhtaita voivat astua tähän paikkaan.
Paha sieluset ja likaisilla ajatuksilla olevat eivät voi astua, sillä nämä eivät näe koko paikkaa. Taika suojaamassa näiltä ihmisiltä ja olennoilta jotta itsepuolustus opit päätyisi juuri oikeille ihmisille. Gtoleablassa täytyy aina olla yksi oraakkeli. Jos oraakkeli menehtyy, Gtoleabla vaihtaa paikkaa sille paikkakunnalle josta uusi oraakkeli löytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti