Osa 54- He löysivät meidät!

anteeksi anteeksi anteeksi, olen käyttänyt ladatuja simejä! anteeksi anteeksi, hakkaa päätä seinään mutta en saanut oikein niitä ite tehtyä! antakaa anteeksi ja lupaan käyttää niitä vähemmän jos ollenkaan tämän jälkeen!

Toivottavasti pääsette tämän asian yli ja osa vie sen verran mennessään ettei tämä asia haittaa. Jotenka lukuiloa!

Kuvia 46

    ”Halley juokse! Hae pojat ja mene varmuuden vuoksi piiloon! Aivan kuten olemme harjoitelleet!”

Jätin rätin pöydälle ja juoksin huutaen poikia, samalla kuulin kuinka isä kiroili keittiössä.

   ”Perhana Bria, vastaa!”

 Isä kääntyi ympäri samassa nähden sivu silmällä sen joka sai tämän kalpenemaan.

 Kolme hahmoa, kaksi naista ja yksi mies seisoivat talon edessä ja samassa kun isä liikahti nämä ampaisivat sisälle taloon.

    ”Missä he ovat?!”

Mies puolinen vampyyri nappasi isää kurkusta ja nosti tämän ilmaan. Isän ääni korahti kun tämän henkitorvea puristettiin.

   ”E-en tiedä mitä tarkoitat.”

    ”Vanha pappa nyt kertoo Karlille kaiken niin emme tee sinulle mitään, missä tyttäresi ja tämän jälkeläiset ovat?”

   ”E-en t-tiedä m-mistä t-te puhutte. Antakaa minun mennä.”

    ”Tso-tso, eipäs hoppuilla. Tulimme Roaring heightista, oi kyllä vain. Se ei ole niin vampyyri vapaa kaupunki kuin luulet. Tapasimme sinun toisen tyttäresi ja kun hiukan suostuttelimme häntä niin tämä kertoi että olit tullut toisen tyttäresi luokse. Joten, jos vain viitsisit säästää vaivaa niin kerro, me löydämme heidät kumminkin.”

 Krohina isän suussa muuttui pahemmaksi kun tämän silmät suureni paniikissa.

   ”Sinuna tekisin kuten Ramona käskee, katsos ukko, minä tiedän että täällä on sinun lisäksi kolme muuta ihmistä. Vaistoan heidät, joten missä he ovat?”

 Kuulin yläkerrassa kuinka kolmikon äänet korottuivat huutoihin kun isä ei kertonut. Kuulimme myös samalla kuinka isää kidutettiin että tämä kertoisi.

   ”Ei se kerro, Karl tapa ja etsi Sibelin kanssa heidät. Minä varmennan etteivät he ole täällä.”

Katsoin vakavana Tyleria ja Jaredia jotka olivat nousseet lipaston päälle seisomaan, jossa itse istuin myös.

   ”Nyt pojat, niin kuin harjoittelimme.”

    ”No? Näkyykö?!”

   ”Tule ite tänne ryömimään! Turhaa kuule komentelet, et ole mun pomo! Ja ei, vaistoan heidät mutta eivät ole täälläkään? Missä ne voi olla?!”

    ”Hittoako multa kysyt! Sinä se sillä kyvyllä olet liikenteessä!”

   ”No voisit tehdä muutakin kuin vain seistä siinä ja annat mun tehdä kaikki työ!”

    ”Ei ne täällä ole, ei jos eivät ole näkymättömiks muuttuneet. Tule, mennään. Kyl me ne löydetään.”

   ”No oota! Ei tää kuule näillä koroilla ole helppoa nousta täältä!”

   ”Joo joo.. ala tulla.”

Kun kuulimme kaksikon menevän takaisin alakertaan, uskaltauduin nousemaan hyllyn päältä pois.

   ”No niin pojat, muistatteko miten harjoittelimme ukin kanssa? Jared, pidät meidät näkymättömänä siihen asti että pääsemme hyvän etäisyyden päähän talosta ja Tyler, sinä lasket meidät kyvylläsi varovasti, ilman ääntä yläkerran parvekkeelta. No niin, mennään. Ihan hiljaa.”

Pojat nyökkäsivät pelon näkyessä näiden silmissä mutta tottelivat silti käskyjäni.

 Kun pääsimme turvallisen matkan päähän talosta, lähdimme juoksuun.

   ”Älkää katsoko taaksenne, juoskaa!”

    ”Ei hitto! Pitikö sun vielä toi nukke raahata mukaan!?”

   ”Äh, ole hiljaa Jared!”

   ”Pojat! Nyt ei ole tämän aika! Juoskaa!”

   ”Minne?”

 Niin, minne? Nämä varmasti tiesivät missä asuimme? Jos Briaa oli uhkailtu lapsien kustannuksella tämä varmasti oli kertonut osoitteen!

   ”Tyler! Miksi pysähdyit?!”

 Kuulin juoksuaskeleita takaa, kolmikko oli äkännyt poissa olomme talossa! Meidän pitäisi lähteä eteenpäin mutta Tyler vain seisoi paikoillaan!

   ”Tyler! Nyt pitää mennä!”

    ”J-joo mut Trix! Se painaa ainakin satakiloa!”

Tyler laski nuken maahan ja otti askeleen taaksepäin sillä seuraava mitä tapahtui, jähmetti meidät kaikki.

 Nukke alkoi loistaa ja väreillä. Samassa loiste kasvoi ja muuttui keltaiseksi valokehäksi samalla kun sähköisiä väreitä kulki pitkin nukkea ja valokehää.

Tuijotimme silmät suurina tätä tapahtumaa.

 Tiesin että meidän pitäisi mennä, sillä valokehä varmasti näkyi metrien päähän, enkä tiennyt missä Munron klaanin jäsenet olivat, en kuullut heidän juoksuaskelia.

Seuraava mitä tapahtui, sai minut haukkomaan henkeä.

 Nukke alkoi häviämään sitä mukaan kun sen tilalle ilmestyi Tylerin ja Jaredin ikäinen, tyttö?!

 Niin nopeasti kun valo oli alkanut, se loppui ja nukke oli poissa. Tilalla oli musta hiuksinen pikku tyttö.

 Tuijotimme toisiamme hiljaisuuden vallitessa. Karaisin kurkkua jolloin tyttö kohdisti katseensa minuun.

   ”T-tuota.. kuka olet?”

 Tyttö käänsi katseensa Tyleriin ja minulla iski kauhea tarve ottaa poikaa olkapäästä kiinni.

   ”Tylerin pitäisi minut tunnistaa.”

 Tytön ääni oli puhdas ja heleä, se oli jotain sellaista mitä en ollut koskaan kuullut.

   ”Öööö, en kyllä nyt oikein tunnista.. k-kuka sä oot ja missä mun Trixie?”

    ”Mutta minä olen Trix senkin höpsö! Heräsin eloon kun sinä olit hädässä.”

Tyler aukaili ja sulki suutaan mutta ei saanut ääntä kuuluviin. Se taisikin olla ensimmäinen kerta sitten kitarisojen poiston.

 Trix katsoi meitä vuorotellen mutta emme kukaan saanut sanotuksi ääneen sitä mitä tahdoimme.

   ”Tahdotte varmaan tietää kuka minä olen oikeasti ja miksi ilmestyin juuri nyt?”

 Samassa kun Trix oli sanonut sen mitä olin ajatellut kuulin jälleen kolmikon juoksuäänet.

   ”Niin mukavaa kuin se Trixie olisikin niin nyt ei ole sen aika, voimme jutella siitä sitten kun olemme turvassa. Tulkaahan.”

    ”Mutta mehän olemme turvassa. Kun heräsin eloon tein suojan teidän perheeseen. Kolmikko ei löydä meitä, eikä edes muista minkä takia olivat tulleet juuri tänne. Sen mitä he muistavat on se että he tekivät vesiperän tässä kaupungissa ja sen että livahdimme heidän kynsistä.”

 Samassa kun Trixie oli tämän sanonut kolmikko juoksi meidän vierestä näkemättä meitä. Samalla nämä huusivat kiukkuisesti toisilleen syytöksiä.

   ”miten saatoimme tehdä näin emä mokan! Se on sinun syytäsi Ramona! Pomo ei tule tykkäämään tästä!”

    ”Paraskin puhuja! Pomo määräsi sinut tänne sen takia että sinun kykysi on vaistota heidät! Teitkö sen? No et! Jos jonkun pitäisi pelätä on sinun! Mennään, täällä ei ole mitään mitä tarvitsemme enää!”

   ”En enää ikinä tule tähän kaupunkiin! SE on varma!”

 Huulilleni nousi väkisinkin hymy. Olimmeko oikeasti turvassa klaanilta sillä hetkellä?!

   ”Mitä ihmettä sinä teit?”

 Trix hymyili meitä vuorotellen katsoen.

   ”Niin kauan kuin minä elän, klaani ei teitä löydä.”

   ”On ollut pitkä ilta, mennään kotiin. Minun pitää soittaa muutama puhelu.”

 Saavuimme kotiin joka oli koskematon, kolmikko selvästi oli ensimmäisenä mennyt isän talolle.

Jätin lapset istumaan pöydän ääreen kun kävin soittamassa ambulanssin isälle ja samalla yritin soittaa Brialle.

Valitettavasti puhelimen toiseen päähän tuli Sarah.

   ”Missä äitisi on?”

   ”Ä-äiti on, äiti on- Halley-täti, he tappoivat hänet kun varoitti ukkia. Holus ja minä selvisimme. Minulla kaikki on hyvin, H-holus.. hän on kriittisessä tilassa. He kiduttivat häntä täti! Äitimme ei voinut muuta!”

   ”Shhh, kaikki hyvin Sarah, äitisi teki juuri niin kuin minäkin olisin tehnyt. Onko sinulla paikka mihin mennä? 

   ”O-on, Will-setä sanoi ottavansa meidät.”

Pelkoni oli osoittautunut isän suhteen oikein, olin menettänyt tänä iltana kaksi lähimmäistäni klaanille. Tehdessäni iltapalaa, annoin kyyneleen valua salaa lapsilta pitkin poskea. Minun täytyisi olla vahva heidän takia.

 Aikani kuunneltuani lapsien keskusteluita päätin ottaa itsekin siihen kantaa.

   ”OIenko siis Trix käsittänyt että olet laittanut jonkinlaisen suojan perheen ylle ja sinun ollessa elossa klaani ei voi hyökätä meidän kimppuun?”

Trix kääntyi suuntaani.

   ”Kyllä, nämä eivät löydä teitä vaikka meillä olisi välimatkaa kuinka paljon tahansa. Olen teidän suojelija.”

    ”Tyler oli hädässä joten minä heräsin viimein henkiin. Olen suojelusnukke nimeltään.”

   ”Suojelus mikä?”

   ”Älä ole veli tollo! Kuulit kyllä.”

    ”Nukke ku nukke, mut miten sä heräsit henkiin, tai siis. Miksi vasta nyt? Ukki ehti kuolla sun takia!”

   ”Jared, Trixie ei varmasti olisi sen tahtonut tapahtuvan.”

   ”Ei se mitään, Jaredilla on oikeus kysyä. En ollut ukkisi suojelija vaan Tylerin ja olen edelleen. Me olemme yhtä. Suojelusnukke etsii omaa suojeltavaansa niin kauan kunnes sellaisen löytää. Minä löysin Tylerin kun saitte äidiltänne nukkenne. Sinun nukkesi ei ole kuin minä, tämä on tavallinen.”

    ”No tietty se on tavallinen! Ootko nähny mua halailemassa omaani?!”

Trixien suu meni viivaksi kun Jared sanoi sanansa.

    ”No niin, nyt riittää Jared. Iltapala olisi nyt valmis.”

Ilta oli muuttanut suuntaansa aivan täyden ympyrän enkä voinut olla ajattelematta sitä että olin menettänyt isän ja siskoni sekä saanut talouteen yhden nuoren lapsen lisää, kaiken hyvän lisäksi vielä tytön. 

Miten ihmeessä sen järjestäisin kun nämä olisivat teinejä!?

 Sen tiesin että minun pitäisi pian puhua poikien kanssa merkistä ja siitä mitä olin tarkoittanut klaanilla.
Nämä eivät olleet vielä tietoisia siitä mitä pakoilimme täysin.
Tottahan olin joutunut heille jotain kertomaan sillä näiden erikoiskyvyt toivat heidän elämään jo valmiiksi salattavaa.
Olin toivonut että olisin voinut välttää tästä puhumista vielä monen vuoden ajan.

**

 Trixie oli ollut siinä oikeassa että klaani ei tosiaan ollut näkynyt sen koomin saarella.

Samalla kun yritin palauttaa elämää jonkin moiseen normaaliin arkeen. 

Olin rakennuttanut Trixielle poikien huoneen viereen lisähuoneen josta pääsi poikien huoneesta. Se ei ollut kummoinen, kuten olin hänelle sanonut mutta Trixie oli ollut toista mieltä, tämä oli ollut haltioissaan asiasta. Koulun tyttö piti myös aloittaa joten ilmottautuminen tapahtui siten että kerroin ottaneeni siskon tyttöni luokseni asumaan, poikien tehtävä oli koulussa puhua serkku Trixiestä jos joku kysyi yhteyttä tähän.

 Vaikka nukke olikin muuttunut tytöksi, Tyler vietti todella paljon Trixien kanssa aikaa.
Nyt tämä kuulemma sai jopa vastauksia keskusteluilleen, aiemmin niin ei ollut vaikka kuulemma Trixie oli kuullut kaikki mitä poika oli puhunut.

    ”Miks teijän pitää tulla mun kiusaks tänne! Tyler mene hittoon ja vie nukkes mukanas!”

Jared ei ollut uusimmasta perheenjäsenestämme kovinkaan innoissaan. Syytä tähän en tiennyt mutta epäilykseni oli että tämä oli kateellinen tai sitten vain peloissaan.

    ”Katso tätä pikkuista! Niin pörröinen ja pehmeä! Ja niin kesy! Kuinka ihana pieni olento!”

   ”Sen nimi on Pörri ja se on mun tipu!”

Tyler naljaili veljelleen jolloin Jared hyökkäsi veljensä kimppuun.

    ”Ette viitsisi, tässä on muutakin elämää kuin tappelu-”

 Olin sinä iltana ollut iltavuorossa kun vuoron alussa päädyin sairaalaan.

Wendy oli auttanut minut taksin kyytiin, kun en ollut suostunut siihen että minulle olisi tilattu ambulanssia. 

Mitä nyt yksi korkea kuume voisi tehdä, kotiin sänkyyn minun olisi pitänyt mennä.

 Testejä testien perään ja aikaa kului. Lopulta minut kutsuttiin lääkärin vastaanotolle.

   ”Pahoittelut että jouduitte odottelemaan näin kauan. Piti tehdä lisä testejä kuten varmasti huomasitkin. Tahdoin olla varma asiasta ennen kuin otan asian puheeksi kanssanne.

Lääkärin puheet menivät kuin putkessa mutta sana sieltä sana täältä tarttui korvaani. Levinneisyys, luokitus neljä, hoitomuotoja-

   ”Kauanko minulla on elinaikaa?

   ”Sitä on vaikea arvioida, tauti etenee hit-”

   ”Kauanko?”

   ”kahdeksasta kymmeneen vuoteen.”

Quinteillä tapahtuu ja paljon jos ette ole huomannut.. olen tällä hetkellä liekeissä sillä nyt ollaan siinä missä olen jo pitkään halunnut mennä, nimittäin tapahtumissa! On ollu taas hetki sellaista seesteistä seisomisvaihetta mutta nyt edetäänkin jo jonnekin tässä tarinassa.. onneksi, alkoi jo maistua puulta se seisominen.. mutta se ei näköjään näkynyt tekstissä.

No mutta... palaamisiin taas seuraavalla kerralla!

Kommentit tervetulleita!

Apukysymyksiä jos ei keksi muuta sanottavaa..

1. Mitä epäilette lääkärin sanoneen?

2. Miksi Jared on niin negatiivinen Trixin ilmestymisestä?

3. Tuleeko Trixin ilmestyminen vaikuttamaan perheeseen jotenkin?

Ja sitten jotta kenellekään ei jää epäselvyyttä klaanilaisista.. saatte tähän loppuun vielä spin offin mitä klaanien päämajassa tapahtui..

   "Miten niin hävititte heidät?! Sanoitte löytäneenne ja nyt muka kadotitte?! Miten selitätte tämän!"

   "E-emme tiedä- muistamme että löysimme johtolangan, j-jota lähdimme tutkimaan, mutta.."

   "Ei mitään muttia! Selittäkää!"

   "Katsos kun- e-emme muista-"

   "Ette muista? ETTE MUISTA!?"

   "Poikani, rauhoitu.."

   "En, en rauhoitu! Olimme niin lähellä! Sehän on yksi perus jutuista, etsiä ja löytää Quintit! Sanoit niin itsekkin kauan sitten!"

   "Spike- herrani, emme olisi tulleet takaisin jos olisim- Aaaaa!"

   "Minä olen pää! Puhut minulle! Muut ovat klaanin vanhimpia! Sinä et ikinä puhuttele heitä! Olet rakkikoira joka tekee mitä käsketään!"

   "K-kyllä, n-niin teen, mitä vain herrani."

   "Sinä Ramona menet tyrmään, mitä teihin kahteen tulee.. Etsikää, älkääkä palatko ennen kuin teillä on tuoda Quintin perillinen klaanille."

Muut poistuvat paikalta, jättäen Balleyn klaanin vanhimpien, Spiken, Hilden ja Mariahin kanssa.

   "Oletteko klaanin vanhimpina unohtaneet miksi tarvitsemme Quintejä? Oletteko unohtaneet mitä se merkitsisi sodassa? Itse paljastitte salaisuuden kun tulin johtoon. Niin isoa asiaa ei pidä unohtaa."

   "Emme ole unohtanut poika, joskus vain kärsivällisyys palkitaan, he ilmaantuvat vielä jostain.. pitää vain odottaa."

Nyt, jätän teidän sulattelemaan lukemaanne.. kiitos ja kumarrus jo etukäteen. <3