Etusivu

 

Tervetuloa!

 

Normaalista poikkeavaan lc-tarinan pariin, jossa ainoa asia joka haasteesta on jäljellä on se että pyrkimys on päästä kymmenenteen sukupolveen.

Nyt olemme menossa jo seitsemännessä sukupolvessa.

 

Jos olet uusi täällä, tervetuloa. Jos olet aiemmin lukenut näitä, tervetuloa.

Huomaathan varoituksen oikeassa kulmassa että tarina ei välttämättä sovellu kaikille, mutta siitä huolimatta toivottavasti pidätte.

Vanhemmat osat löytyvät osat- välilehden takaa.

 

Uusin osa ilmestyy tähän alle.

 

Lukuiloa, menit sitten tarinan osalta missä kohtaa tahansa!

 

-Phoenix-

 

Osa 105- Uusi vs Vanha 

Osa 106- Kylän puheenaihe

Osa 106- Kylän puheenaihe

 Uusi osa täällä. Tiedän, lupasin sen jo pari viikkoa sitten mutta tuli tilanteita ja elämän realiteetit sekä vastuut vastaan. Mutta nyt se on täällä joten pidemmittä puheitta, lukuiloa!

 

** 

 

Vuorot töissä tuntuivat enemmän painostavilta ja ilo joka vei voiton negatiivisistä hetkistä oli vähemmän esillä päivä toisensa jälkeen. Victorin kaveri Juan oli selvästi tullut jäädäkseen paikkakunnalle, sillä joka kerta kun olin vuorossa tämä istui tiskin äärellä odottamassa.

   "Etkö oikeasti nyt lähtisi, olen hyvää seuraa..."

Pyöräytin silmiäni miehen sen kertaiselle yritykselle.

Se ilta sekä Juan tuntui olevan pahempi kuin muut illat, asiakkaiden toiveesta karaoke-illan aiheuttamana, yhdistettynä Juanin suoraan vikittelyyn.

Tiesin että ei pitäisi, mutta en voinut itselleni mitään. Teksti viestin lähetys, johon sain taskun värinän perusteella heti vastauksen.

Yritin kaivaa puhelimen huomaamattomasti asiakkaiden silmien edessä mutta liike ei jäänyt Patrickilta huomaamatta. Tämän huulille karehti hymyn poikanen ja nyökkäsi kohti kelloa. Tiesin että minun pitäisi vielä olla vuorossa puoli tuntia mutta Patrickin sanat saivat hymyn huulilleni.

   "Mene, pärjään kyllä yksinkin. Pahin ruuhka on ohitse."

Halasin ohi mennessäni Patrickia antaen tämän poskelle suukon ja kiittäen tätä eleestä. Juanin kommentit olivat tausta hälinänä korvassa enkä pitänyt niiden sävystä.

   "Missä minun suukot? Olen antanut viime aikoina roimia tippejä ja osaan olla yhtä antelias kuin Patrick.."

 

Reizo oli odottamassa minua portaiden yläpäässä. Päästyäni askelmat ylös, näytin sanomatta sanaakaan eleillä kaipausta halaukseen.

   "Ai näin huono ilta?"

   "Juan..."

Minun ei tarvinnut sanoa muuta. Olin kertonut miehen joka iltaisista yrityksistä, päivittäin pahenevista teoista sekä lukuisista ulos heitoista ja muutamasta päivän- kahden porttikiellosta.

 

   "Anteeksi, kaipasin vain voimahalausta. Tiedän että teet etätöitä, mutta minun oli pakko saada rauhoittava kosketus ennen kuin menen kotiin ja kohtaan äitini."

Reizo ojensi kättään, johon vastasin laskemalla omani sen päälle.

 

   "Mitä jos et menisi kotiin?"

Kohotin katseeni Reizon silmiin hetkeksi, mutta jostain syystä en uskaltanut katsoa pidempään vaan laskin katseeni alas, jotta Reizo ei näkisi mitä toivoin tämän ehdottavan. Emme olleet tämän hotellin muuton jälkeen siten kuten toivoin meidän olevan.

 

   "Sanoinko jotain sopimatonta? Olen pahoillani jos loukkasin jotenkin."

Katsoin miestä jälleen silmiin, niinkö tämä luuli? Että oli loukannut minua?

   "Et sinä minua loukannut."

   "Oletko syönyt mitään? Jos näyttäisin viimein asunnon kunnolla? Voisimme samalla syödä jotain."

*Miten olisi toisemme?*

Ajatus paukahti päässäni samantien kun tämä oli lauseensa saanut loppuun.

 

En onnekseni sanonut sitä ääneen, joten nyökkäsin jolloin Reizo lähti edeltä sisälle. Huomasin jalkojen seuraavan miestä mitään vastaan sanomatta.

Juuri kun olin pääsemässä sisälle, Reizon puhelin pirahti soimaan.

   "Ole kuin kotonasi, ota kaapista mitä haluat. Minulla ei pitäisi mennä kauan tässä puhelussa, olen vielä vuorossa joten minun pitää vastata tähän."

Nyökäytin päätäni osoittaen miehelle ymmärtäväni tilanteen.

 

Reizo vastasi puhelimeen, joten tein mitä tämä oli ehdottanut ja nappasin kaapista mehupurkin. En tiennyt halusiko tämä minun jäävän huoneeseen vai ei, joten olin kahden vaiheilla istuakko vaiko ei kahden hengen ruokapöydän äärelle.

Lopulta rohkaistuin ja menin istumaan. Pystyihän mies itse vaihtamaan huonetta jos koki että en voisi kuulla mitä tämä puhui.

 

   "Kuten sanoin, auton korjaus kestää oman aikansa! En pääse-. Kai täältä kulkee, mutta kuinka turvallista olisi se kuljettaa lentokoneella- tai  julkisilla? En minä-."

Huomasin Reizon puheista että tämä vältteli sanomisiaan ettei puhuisi liikaa minun kuullen. Puhe selvästi oli työpuhelu mutta mistä kuljetuksesta tämä oikein puhui? Salaperäisyys. Jälleen kiinnostukseni nousi entisestään Reizoa kohtaan. 

Tuntui että mitä enemmän opin miehestä asioita, niin sen enemmän tämä muuttui mystisemmäksi ja salaperäisemmäksi.

Reizo alkoi liikkua levottamana huoneessa. Kireys paistoi tämän lihaksista.

   "SE on turvassa! Johan jo sanoin. Voin hyvin tehdä täällä sen mitä halusitte että tekisin muutenkin. Kun auto on korjattu, jatkan matkaa ja toteutan päämäärässäni sen. Pieni viivästys ei hidasta päämäärää jota tavoittelemme- Tottakai tiedän mitä on vaakakupissa."

Pilli jäi huulilleni. Niin, olin tiennyt tämän alusta alkaen että se päivä koittaisi. Miksi se sitten pisti rinnassa edes kuulla Reizon sanovan sen pomolleen ääneen? Tämän lähtö kylästä olisi vielä edessä.

 

Nousin hiljaa tuolilta katsahtaen Reizoa kun tämä henkäisi kiivaasti.

   "E-ei sir. L-lupaan sen. En ole avannut sitä sen jälkeen kun laitoin sen sinne. Minä- kyllä. Voin tehdä sen. Hyvä on. Kiitos sir. Hei."

Reizo laski puhelimensa pöydälle hartiat hiukan lyhistyneitä ja kääntyi minun suuntaan, joka sai myös tämän ryhdin korjaantumaan.

 

   "Anteeksi. Esimies soitti ja lopulta meidän molempien pomo tuli puhelimeen. En voinut muuta kuin- kaikki hyvin?"

Reizon yhtäkkinen puheenvaihto hätkäytti. Olinko näyttänyt tunteeni kasvoilla?! En ikinä tehnyt sitä tai sitä mitä huomasin suuni tekevän, kertovan tälle ajatukseni suoraan.

   "Tajusin vain puhelun aikana miten vähän lopulta meillä on yhteistä aikaa ennen kuin sinun täytyy jatkaa matkaasi."

Se oli totuus. Ei keksittyä, ei sepitettyä totuutta, puhdas totuus.

 

Reizo kaappasi minut ennen kuin kerkesin reagoida ja suuteli minua kuten olin pihalla tämän toivonut tekevän.

Kaikki ajatukset, kaikkine ahdistuneine tunteineen hävisi ja oli vain me kaksi ja yhdistyneet huulemme.

 

Vaatteet putosivat käytävän lattialle sitä mukaan kun Reizo ohjasi minua suudelmiensa välissä kohti makuuhuoneen ovea ja sieltä kohti vanhaa puista sänkyä.

 

 

Ei ollut kuin me kaksi, molemmilla kaipuu silmissä roihuen sekä Reizon kädet kehollani ja huulet huuliani vasten. Sydän hakaten rinnassa tuntien miehen käsien kehoani kosketellen ottaen minut omakseen.

Oli vain me kaksi ja se hetki.

 

**

 

Aamu oli kosteudesta utuinen, auringon hiljalleen noustessa taivaanrantaan. Aamu oli vielä aikaisessa, mutta eivät he kelloja katselleet. Miksi olisivatkaan. He vain nauttivat toistensa seurasta ja se riitti. 

Liikahdin raukeana ynähtäen samalla tyytyväisenä. Reizo hymyili minua katsoen suoraan silmiini, enkä voinut pidättää hymyä myöskään.

   "Millainen päivä sinulla on?"

Venyttelin pitkään Reizon kysyessä päivääni. Kumpa voisinkin sanoa että olisi vapaapäivä, mutta olin luvannut Patrickille avata pubin sekä olla muutaman tunnin, jotta mies saisi hoidettua muuttonsa rauhassa.

   "Muutama tunti töitä tänään, valitettavasti."

   "Entä illalla?"

Hymyilin veikeästi samalla kun laskin kättäni alaspäin miehen vatsalta.

   "Täysin vapaata vain sinulle."

   "Mmmm."

 

Sillä hetkellä olin jälleen iloinen että olin pubissa töissä ja työaikatauluistani, sillä minulla olisi koko aamu aikaa Reizon kanssa.

 

**

 

Olin melkein myöhästynyt pubin avauksesta, Reizon seurassa aika vain unohtui. Niinpä kun Patrick oli lopulta tulut ja pääsin lähtemään, ilta oli jo laskeutunut kun tahdoin vielä näyttää miehelle paikkakunnan vapaa-ajan vietto mahdollisuuksia sekä nähtävyyksi.

Näitä kun mies ei ollut pahemmin kerinnyt näkemään etätöidensä sekä minun kanssa ajanviettämisen vuoksi.

 

   "Anteeksi Reizo, olen käynyt täällä viimeeksi peruskoulun taidekurssin aikaan ja ei täällä silloin ollut tälläistä."

Olin ihan nolona, jos olisin tiennyt taidemuseon sen hetkisen näyttelyn en olisi vienyt miestä sinne. Ei ihme että siellä ei ollut muita.

   "Paikka sulkeutuu kolmenkymmenen minuutin kuluttua..."

Kaiuttimisista kantautui museoamanuenssin ääni.

 

Olimme jo suuntaamassa ehdotuksestani pois museosta kun Reizo seisahtui erään patsaan eteen.

   "Ei voi olla!"

Kävelin tämän vierelle kysyen mikä ei voinut olla mitä.

   "Tämä patsas on maya-kansan aikainen patsas. Patsaasta kerrotaan monia tarinoita joista suurin osa liittyy taikauskoon, jos siis sellaiseen uskoo. Uskottiin että tämän avulla mayat saivat satonsa kukoistamaan ja tämän avulla he kutsuivat aurinkoa, jonka myöten he saivat nimensäkin aurinkokansa."

Katsoin hämilläni hetken Reizoa, jos en olisi saanut merkkiäni niin en olisi uskonut sanaakaan mistä mies nyt kertoi, mutta nyt kun tiesin asioiden toisen puolen uskoin kaiken mitä mies sanoi. Voisi siis olla että äidin puutarhan sekä koko alueen sadot ja kukoistus oli tämän patsaan ansiosta?

   "Miksi katsot minua noin?"

Reizon hämmentynyt kysymys sai minut hymähtämään sekä vastaamaan vaihtaen taktisesti puheenaihetta.

   "Olet yllätyksiä täynnä. Mennäänkö seuraavaan kohteeseen?"

Mies nyökkäsi joten lähdimme käsikädessä kohti ulko-ovea ja seuraavaa kohdetta.

 

   "En oikein ymmärrä miten tämä voisi olla mukavaa ajanvietettä..."

Yritin pidätellä naurua miehen kommentista.

   " Täällä ei pahemmin ole teidän cityläisten huvinvietto mahdollisuuksia, joten otamme siitä irti mitä on tarjolla. Tämä on alueen parhaimmat kalavedet, sanoi kylän vanhat ukot mitä tahtoo. Varsinkin näin iltaisin/öisin ainakin."

 

Kuulin Reizon tuhahduksen samassa kun kala hyppäsi kauempana edessämme.

   "Ooh! Näitkö?!"

Kelasin vapani ja yritin heittää siiman sinne missä kala oli juuri hypännyt.

   "Kuten sanoin, hyvät kalavedet. Usko pois, tämä on ajanvietettä josta on myös hyvin paljon hyötyä."

 

Yritin neuvoa Reizoa, mutta tämä vain turhautui mitä enemmän yritin auttaa. Rauhallisuus jota minulta puuttui äidin kanssa loisti sillä hetkellä Reizon kanssa joka sai oloni oudoksi.

   "Anna sen vain olla. Nauti maisemista. Kun et kokoajan vedä sitä kohoa pois vedestä, niin kyllä se kala nappaakin. Rentoudu."

Samassa kun miehen hartiat alkoivat rentoutua, tämän vapa nytkähti ensin yhdesti ja sen jälkeen vapa alkoi jo taittua.

 

   "Minulla nappasi! Kala nappasi! Mitä hittoa minä teen nyt?! AUTA!"

Tiesin mekkalan pelottavan muut kalakannat pois lähettyviltä, joten kelasin siimani kasaan ja menin auttamaan Reizoa, jonka silmät olivat samalla intoa että kauhua täynnä. Nauru ja paniikinomainen huuto kaikui kallioita vasten. 

Tiesin kokemuksesta, että tästä alkaisi muutaman tunnin kalastelu into eikä se minua haitannut. Sainpahan nauttia miehen seurasta, ihan kahden.

 

** **

 

Tiesin tehneeni sen jälleen, kun aamulla palasin kotiin jossa äiti luki aamun lehteä. Kävin viemässä yöllä pyydetyt kalat jääkaappiin ja otin suunnaksi sohvan, vastapäätä äitiä.

Kai se olisi hoidettava pois alta ennemmin kuin myöhemmin.

 

Äiti ei laskenut lehteään, vaan luki sitä kuin ei olisi tietoinen minusta.

Mutta tiesin, että tämä oli kuullut minun tuloni. Silti tämän hiljaisuus tuntui vaikuttavan enemmän kuin halusin myöntää. Tiesin tehneeni väärin kun en ollut tälle ilmoittanut olevani poissa koko yötä. Äiti oli toki tietoinen että olin jonkun kanssa, mutta tämä ei tiennyt miehen nimeä.

 

   "Äiti..."

 

Loput sanat juuttuivat kurkkuuni, kun näin tämän siirtävän katseensa minuun päin. Hitaasti tämä laski lehden lehtitelineeseen sohvan taakse ja kääntyi uudelleen minua päin.

   "Viesti olisi ollut mukava."

Tiesin äidin olevan oikeassa, tiesin myös että jos alkaisin puolustelemaan kiukkuisena täysi-ikäisyyttäni, käyttäytyisin teinimäisen lapsellisesti.

   "Tiedän, olen pahoillani. En hoksannut ajan kulua Reizon kanssa. Kävimme kalassa yöllä. Toin meillekkin muutaman, vein ne jääkaappiin."

 

Silloin kun en kyennyt tulkitsemaan äidin ilmeitä tämän kasvoilta, tunsin hermoilevani. Olin kuin olinkin viimein paljastanut Reizon etunimen tälle.

  "Vai että Reizo. Koko kylä puhuu tästä salaperäisestä miehestä jonka seurassa ovat nähneet tyttäreni."

Olin jo menossa puolustuskannalle, mutta äiti kerkesi jatkamaan ennen minun nasevia sanoja.

   "Luotan sinuun Yvonn. Olet aikuinen ihminen, mutta ole silti varovainen. Hän kuulemma on kumminkin vain ohikulkumatkalla."

 

** ** **

 

Äidin sanat kummittelivat monta päivää mielessäni. Se aamu ei ollut poikkeus. En ollut esitellyt Reizoa äidille vaikka äiti oli esittänyt toiveen että toisin miehen vaikka edes kahville, kuten äiti oli sen pukenut sanoiksi.

En vain voisi. En ollut äidin kanssa vielä siinä pisteessä että kestäisin tämän ristikuullustelua ja kommentteja Reizolle ilman meidän kahden välisiä riitoja.

Niinpä näimme toisiamme vain Reizon luona tai aamuisin kuten silläkin kertaa. Olimme sopineet näkevämme sillä kertaa kävelysillalla.

Ennen kuin tajusin kääntyä juoksu-askeleiden lähestyessä, tunsin vahvat kädet kääntävän minut yllättäen.

 

   "Huomenta."

Nappasin miehestä kiinni yhtä innokkaasti näkemisestä kuin Reizon silmistä pystyi lukemaan tämän innon.

   "Huomenta sinullekkin."

Tuntui mukavalta koskettaa julkisesti Reizoa siten miten kykenimme niin aikaisin aamusta koskettamaan, ilman muiden ihmisten uteliaita tai tuomitsevia katseita.

   "Valmis lenkille?"

Reizon kysymys sai vahvistusta miehen halusta urheilla vaikka itse olisin vielä halunnut olla siinä vielä hetken. Niinpä nyökäytin ja lähdimme vieretysten hölkkäämään samalla jutellen.

 

**

 

Olin todella rapakunnossa! Jacob olisi raivoissaan, että häpeissään siitä mihin kuntoon olin päästänyt itseni. Hiki kimmelsi otsalla kun yritin pysyä Reizon juoksutahdissa. Ei tällä ollut yhtään sen kovempi vauhti mitä Jacobilla ja minulla oli ollut, mutta koska en ollut juossut siihen tahtiin pitkään aikaan, huomasin jaloissani maitohappojen polttelevan turhan aikaisin.

 

Viimeinen mutka, viimeinen ylämäki. Askel kerrallaan, Reizon selkää katsellen.

Ajatukseni lähtivät villisti laukkaamaan muistellen edellistä kertaa kun olin tutkinut miehen paljasta selkää.

   *Keskity nainen! *

 

Reizo kerkesi asunnolleen paljon ennen minua, sillä en ollut enää keskittynyt tasaiseen rytmiin sekä tasaiseen hengitystahtiin. Keuhkoissa poltteli niin että oli miltein mahdoton hengittää.

 

Reizo katseli kun otin viimeiset askeleet kävellen samalla vuorotellen ravistaen jalkojani.

   "Revittelinkö liikaa?"

Miehen huoli minusta kuului tämän äänessä.

   "E-et ollenkaan."

Hengitykseni oli kiivasta mutta juoksulla oli vain pieni osa siihen miksi se oli kiivasta. Muistikuvat miehen paljaasta ihosta omaani vasten...

Reizo taisi lukea ajatukseni, sillä tämä otti askeleen lähemmäs minua madaltaen äänensä. Ihan kuin siihen aikaan kukaan siellä edes liikkuisi ja kuulisi tätä.

   "Milloin sinun pitikään olla kotona?"

   "Ei vielä hetkeen."

 

**

 

Hyvä että olimme edes päässeet sisälle taloon, kun olimme kilpaa riisuneet toisiltamme vaatteita päältämme, jättäen jälleen vaatejonon perässämme.

Juuri kun olin sanomassa Reizolle sängyssä, että ottaisi loput vaatteet päältämme pois, puhelimeni pirahti soimaan.

   "Hemmetti!"

Reizon ote minusta tiukentui hiukan, miehen äänen sulattaen minut samettisuudellaan.

   "Anna sen soida."

Muuta ei tarvinnut. Olin keskittynyt vain ja ainoastaan  häneen ja hän minuun.

 

**

 

Aikamme vain maattuamme raukeina sängyllä, muistin puhelinsoiton sekä sen miksi se varmaankin oli soinut! Olin kuin olinkin luvannut auttaa äitiä!

   "Olen kuollut nainen!"

Samassa kun puin ripeästi vaatteita takaisin päälleni, selitin asiaa Reizolle joka vain nojasi käsivarteensa sängyn päällä maaten.

Huikkasin tämän olevan varsin houkutteleva näky, mutta että minun pitäisi mennä. Sain vain ovelta huikkauksen takaisin.

   "Soita kun olet vapaa!"

Jos olisin tiennyt mitä se päivä toisi tulleessaan olisin jäänyt miehen viereen makaamaan hyvin tyytyväisenä.

 

   "Anteeksi! En huomannut ajankulkua."

Äidin silmissä pilkahti jotain salaperäistä, kuin että tämä tiesi mitä ajankulkua olin ollut harrastamassa sekä se että tällä oli vastaavasta kokemusta. 

   *Sen ajatuksen tahdoin päästäni pois! Hyi! *

Äidin ilme yritti pysyä peruslukemilla sanojensa aikana.

   "Tulit kumminkin. Voit aloittaa noista tuossa."

 

Tiesin olevani surkea puutarhatöissä, mutta parhaani silti yritin.

   "Et edes Yvonn yritä kunnolla. Poista ne rikkakasvit juuresta kun olet korjannut sadon."

   "Tee itse jos ei kelpaa!"

 

Tunsin oloni kuin kaksitoista vuotiaaksi, kun äiti seurasi perässä tekemässä kaiken uudelleen. Saaden sisälläni olon aikaiseksi sen, että en osaisi mitään tehdä oikein. Siltä se nimittäin tuntui kun tämä tuli ja alkoi nyppimään rikkaruohoja kasvista jonka omasta mielestäni olin juuri hoitanut.

   "Yvonn, katsohan miten teen tämän. Ei tämä rakettitiedettä ole."

 

   "Ihan hyvin voisi ollakkin. En käsitä miten saat sen näyttämään niin helpolta!"

Äiti otti askeleen taaksepäin ohjaten sanoillaan miten minun pitäisi asiat tehdä. Juuri parahiksi puhelin pirahti soimaan, kuka ikinä se olikaan oli pelastajani!

 

**

 

Olin jälleen saanut kiittää Reizoa täydellisestä ajoituksesta, mutta millainen puhelu siitä oli lopulta muodostunut oli aivan toista luokkaa.

 

Olisi miehen viimeinen ilta.

 

Hank oli saanut auton valmiiksi ja Reizon olisi aika aikaisin aamusta lähteä eteenpäin, mutta minne? En ollut sitä koskaan kysynyt tai edes sitä missä kaupungissa tämä asui. 

Enkä saanut sillä hetkellä edes siihen mahdollisuutta, sillä Henry´s fast dining, jossa Reizo halusi käydä ennen lähtöään oli tupaten täynnä ihmisiä. Pihalla että sisällä.

 

   "Voimme vaihtaa paikkaakin Yvonn, ei meidän ole pakko tänne mennä."

Katsoin ihmismassaa samalla kun tunsin puristavan tunteen rinnassani ajatuksesta, että se oli viimeinen iltamme yhdessä.

   "Itseppähän kehuin tätä paikkaa sinulle koko tämän ajan. Sitä paitsi, me olemme jo täällä joten sama se mennä jonon jatkoksi ja tilata ruokaa."

 

   "Oletko varma?"

Tunsin arvostelevat sekä uteliaat katseet meissä. Huokaisin syvään, mutta nyökkäsin miehen kysymykselle.

   "Minähän en anna näille maalaisjusseille sitä iloa että poistuisimme."

   "Sanoo ihminen joka on asunut samalla paikkakunnalla näiden muiden kanssa koko ikänsä."

   "Valitettavasti."

 

Reizo oli selvästi rentoutunut letkautuksestani ja jutteli niitä näitä alueen historiasta jota oli lukenut kirjastosta lainatusta kirjasta.

Yritin nauttia hetkestä. Yrittäen painaa jokaisen sanan, jokaisen lauseen mieleeni. Painaen miehen kasvot muistiini, kuten tämän matalan soinukkaan äänen. Tietäen että ajan saatossa kaikki se hiljalleen hiipuisi unohduksiin, jääden vain muisto meidän kahden viettämästä kuukaudesta. Miten voisin enää ottaa ketään näistä maalaisjunteroista sen jälkeen kun olin saanut kokea kaiken sen mitä Reizo oli minulle tarjonnut? Herättäen kehoni aivan toisella tavalla eloon, tuoden sisäiseen roihuuni rauhaa.

   "Mennäänkö jonnekkin rauhallisempaan paikkaan?"

Mies oli lukenut ajatukseni, joten nyökkäsin. Nousimme tuoleiltamme ja lähdimme kävellen alueelle, jonka tiesin olevan siihen aikaan rauhallinen.

 

Pääsimme uimarannalle jossa kuten olin uumoillut, ei ollut siihen aikaan ketään!

Reizon nähtyä saman kuin minä, tämä kaappasi minut käsivarsiensa suojiin.

   "Yvonn..."

Irrottauduin miehestä.

 

   "Älä!"

Reizo jähmettyi katsoen minua hämillään.

   "Mitä tarkoitat?"

   "Älä pilaa tätä, ei nyt. Älä sano niitä sanoja jotka-"

Sanat jäivät kurkkuuni ja tunsin silmieni kostuvan sen verran että ne kimmelsi kyynelkanavien tuomasta nesteestä. Piru!

 

Reizo ei sanonut mitään, vaan kaappasi minut tuoden huulensa huulilleni. Vastasin siihen yhtä intohimoisen kiihkeästi kuin tämäkin. Emme pitkään aikaan irrottaneet otetta toistemme käsivarsilta, oli kuin molemmat olisivat sinetöimässä hyvästein sen mitä meillä oli ollut.

Oli vain me kaksi ja se hetki, se aika joka meillä oli ollut. Muuta ei tarvittu.

Lopulta lähdin Reizon kodista paljon myöhemmin, mutta ennen kuin tämä heräsi. En olisi kestänyt sitä että olisin joutunut vielä hyvästelemään tämän ja katsomaan kun hän autoineen olisi lopullisesti poissa elämästäni.

 

Silti kaksi päivää sen jälkeen kun olin lähtenyt sieltä, tunsin piston sisälläni nähden tyhjän talon ja pihatien. Reizo oli jatkanut matkaansa jättäen vain ulko-oveen teipillä taitetun lapun jossa oli kauniilla käsialla nimeni. Aukaistessani lapun siinä oli lyhyt hyvästely.

 

   "Kiitos elämäni parhaimmasta kuukaudesta Yvonn, toit valoa pimeyteen jossa vaellan, olen siitä sinulle ikuisesti kiitollinen. -Reizo."

** **

 

Viikko vierähti toiseksi ja lopulta olin sopinut Noahin kanssa tapaamisen kylän kirjastoon. Olin luvannut Reizolle luovuttaa asunnon avaimet tämän puolesta. Neutraali paikka oli paras paikka, sillä en olisi kestänyt luovuttaa avaimia kyseisessä asunnossa. En kun muistot kummittelivat minua unissani.

 

Tuijotin aulan takkaa, vaikka jokin minussa kertoi Noahin tulleen.

Mies oli aina ollut todella täsmällinen ja sekään kerta ei poikennut normaalista.

   "Quint."

 

Käänsin katseeni, mutta koska Noah Muller oli niin tuttu en vaivautunut nousta kohteliaisuuden takia ylös.

   "Sopiiko istua?"

Niin kuin tämä olisi koskaan tarvinnut lupaani siihen? Nyökkäsin sanomatta sanoja jotka olivat pullahtaneet päähäni, sen sijaan yritin kohteliaampaa tapaa.

   "Vapaa maa."

 

   "Sinulla siis on avaimet? Mutta eikös Akyama lähtenyt jo pari viikkoa sitten jo? Laittoiko tämä sen niin pahaan kuntoon että meni näin kauan korjata tämän jäljet?"

Tiesin Noahin vain vitsailevan, mutta en voinut sille, että tunteeni oli herkässä mitä tuli tähän aiheeseen.

   "Varo sanojasi." 

Noah nosti käsiään sylistään, näyttäen vähäeleisesti samalla sanoen sanoin sen mitä tiesin tämän tarkoittavan.

   "Älähän ny vitsistä kimpaannu. En tarkoittanut loukata. Tiedät että en minä haluaisi koskaan sinua loukata Quint, olet lähin naispuolinen kaverini."

Tuijotin hetken Noahia, tässä olisi niin paljon ainesta turvalliseen, luotettavaan poikaystävään.

Luotettavaan vakaaseen parisuhteeseen. Silti minä-.

   "Pitää mennä!"

 

 

 

 

 

 

Mikä sai Yvonnin lopettamaan ajatusleikkinsä?

Mahtaako tämä asettua Reizon jälkeen näin nopeasti Noahiin?

Mitä ajatuksia osa teissä lukijoissa herätti? Kertokaa ihmeessä mietteenne.

 

Osa on kuvattu jo kauan sitten jo ja siihen surku kuuluisaan vanhaan koneeseen jäi kuvia mitä olin moneen osaan kuvannut etukäteen, joten siksi piti vähän improvisoida ja yhdistää osia jotta niistä tulisi järkevämmän kokoisia. Toivottavasti se ei saanut tuntemaan siltä että hypimme liikaa/kiirehtynyt ja siten mahdollisesti heikentänyt lukukokemusta. <3 

- Phoenix