Etusivu

 

Tervetuloa!

 

Normaalista poikkeavaan lc-tarinan pariin, jossa ainoa asia joka haasteesta on jäljellä on se että pyrkimys on päästä kymmenenteen sukupolveen.

Nyt olemme menossa jo seitsemännessä sukupolvessa.

 

Jos olet uusi täällä, tervetuloa. Jos olet aiemmin lukenut näitä, tervetuloa.

Huomaathan varoituksen oikeassa kulmassa että tarina ei välttämättä sovellu kaikille, mutta siitä huolimatta toivottavasti pidätte.

Vanhemmat osat löytyvät osat- välilehden takaa.

 

Uusin osa ilmestyy tähän alle.

 

Lukuiloa, menit sitten tarinan osalta missä kohtaa tahansa!

 

-Phoenix-

 

Osa 104- Jälkimainingit

Osa 105- Uusi vs Vanha

Osa 105- Uusi vs Vanha

 Hyvää perjantaita ja viikonloppua!

Pidemmittä puheitta uutta osaa ja lukuiloa.

Sunnuntai ja maanantai olivat minun tyypillisiä vapaapäiviä. Sunnuntait yleensä lepäsin tai autoin äitiä. Mutta koska en vieläkään puhunut hänelle, eikä hän minulle niin en voinut käyttää ylimääräistä aikaani muuten kuin lepäämällä, mikä tuli kyllä myös tarpeen. 

Mutta siinä vaiheessa kun vuorokausi siirtyi sunnuntaista maanantaiksi, alkoi tuntua että seinät kaatuivat niskaani.

 

Kylä oli eläväinen kesäisin ja nautin seurata ihmisiä keskustan puistossa. Omat huolet unohtuivat helposti katsoessa vanhempia, jotka yrittivät houkutella jälkipolveaan jatkamaan leikkipuistosta matkaa. Ihmiset lenkkeilemässä rantakatua pitkin, joka vei siltoja pitkin ympäri kylän asutusten. 

Askeleet lähenivät takanani ja pysähtyivät penkin vierelle jossa istuin. Lauantain yön aikana tutuksi tullut ääni alkoi puhumaan.

 

   "Saako istua?"

Vilkaisin miehen suuntaan osittain kohottaen katsettani, sillä näin kuinka paikalliset ohikulkijat vilkuilivat suuntaamme uteliaina. Siinähän olisi pariksi vuodeksi puheenaihetta heille. Virnistin ajatukselle tahtomattani ja nyökkäsin vaitonaisena miehelle.

 

Reizo käveli viereen ja istuutui samalla sanoen ettei ollut nähnyt minua pubissa. 

Tämä oli siis käynyt siellä minua etsien. Sen sijaan että olisin häneltä kysynyt asiaa, kerroin vain syyn tälle.

   "Vapaapäivät. Pitää sitä ihmisen välillä levätäkkin."

Tämä käänsi katseensa suuntaani nyökäyttäen hyväksyvästi. Meidän molempien silmistä paistoi muisto yöstä yhdessä, vaikka kovin yritin peitellä omaa haluani toistaa yö tämän kanssa.

 

   "Etsin sinua, koska en hoksannut kuin vasta lähtösi jälkeen että emme vaihtaneet numeroita. Maistuisiko sinulle mahdollisesti lounas?"

Olin kahden vaiheilla. Kehoni huusi mielelleni että lähde! Mutta mieli oli varuillaan. Miten yhteen ihmiseen mahtuikin niin monta tunnetta kerrallaan, ei ihme että olin räjähdys pisteessä vähän väliä.

 

   "Arvostan elettäsi, mutta miksi haluaisit kanssani lounaalle?"

Tiesin että kylässä olisi paljon minua nätimpiä ja houkuttelevampiakin naisia miehelle, joten miksi tämä vieläkin oli minusta kiinnostunut vaikka oli saanut sen mitä kaikki asiakkaani halusivat minusta. Hetken illan hupia ja sitten siirryttiin niihin vakavampiin suhteisiin muiden kanssa.

Reizon ilme oli hämmentynyt että samalla surumielinen. Kuin että tämä ei osaisi pukea ajatuksiaan sanoiksi.

   "Olisin otettu jos tulisit. Uskon että sinä tiedät varmasti jonkin hyvän mutta rauhallisen paikan jossa voisimme jutella."

   "Jutella?"

Mies muuttui mystisemmäksi ja mystisemmäksi. Toki kehoni kaipasi tämän kosketuksia niin että ihoni kihelmöi jo pelkästä ajatuksesta, mutta mielenikin jostain syystä halusi tutustua tähän mitä mysteerisemmäksi Reizo muuttui. Tottahan se oli, emme me olleet tehneet sanallisesti tuttavuutta hotellihuoneeseen päästyämme kun kehomme olivat tehneet tutustumista toisiimme vaakamambon tahdissa.

 

Reizo taisi huomata epäröintini, joten tämä hymyili pilke silmäkulmassa.

   "Minä tarjoan..."

En kyennyt pidättämään naurua.

   "Mies kiiltävässä haarniskassa, hyvä on. Tiedänhän minä paikkakunnan kaikki ruokapaikat ja uskoisin että näin maanantaina saamme olla yhdessä paikassa melko rauhassa, jopa ulkotiloissa."

   "Loistavaa!"

 

Reizo ei tainnut ihan odottaa sitä että ravintola olisi ollut niin lähellä puistoa, saati niin lähellä hänen hotelliaan.

   "Nyt huijaat."

   "Noup, sushi täällä on alueen parhainta. Paikan omistaja on Japanista muuttanut kokki, joka päätyi kylään puoliksi vahingossa. Usko minua, tulet pitämään ruoasta."

 

Epäilykseni paikan ruuhkasta tosin osoittautui vääräksi. Sue-Lee seisoi paikan edessä huomaamatta minua, mutta Wandan katse oli suoraan suunnattu minuun päin.

Reizo oli ottamassa askeleen eteenpäin, kunnes vaistosi minun pysähtyneen.

   "Voimme toki vaihtaa paikkaa jos haluat."

Pudistin päätäni.

   "Minuahan ei paikalliset estä syömästä siellä missä haluan. Valitse paikka missä haluat istua, käyn tekemässä tilauksen sisällä jos ei haittaa että tilaan meille molemmille?"

Reizo nyökkäsi ja lähti kävelemään kohti nurkinta pöytää pihalla.

 

Mies ylläpiti keskustelua sen aikaa kun tilauksiamme valmistettiin. Sue-Lee luki menyta, kun taas Wanda seisoi paikoillaan. Molemmat odottivat selvästi seuralaisiaan. Minun harmikseni näillä oli kuuloetäisyys pöytäämme.

   "Haluatko että otamme ruoat mukaamme? Vaikutat vaivaantuneen siitä että ympärillä on muita."

Pudistin jälleen päätäni, samalla kun ravintolan tarjoilija Henrietta toi ruokiamme.

 

   "Hiro käski kysyä että otatteko jälkiruokaa Yvonn? Meillä kuulemma on vain muutamia listan vaihtoehdoista valmiina, joten Hiro halusi tietää rupeaako valmistamaan teille erikseen jotain mitä ei ole vielä valmiina."

Katsoin Henriettaa, joka katsoi ihaillen Reizoa. Tunsin miehen katseen itsessäni enkä ollut uskoa sitä jos en olisi tuntenut kuumoitusta poskillani, minä. Yvonn Quint. Punastuin miehen katseen alla!

   "E-en usko että Hiron tarvitsee erikseen meille alkaa valmistamaan mitään, otamme sitten niitä valmiita jos haluamme jälkiruokaa. Kiitos Henrietta."

Tämä huokaisi syvään, katse silti Reizossa. Vaivoin saaden itseään kääntymään kohti Sue-Leeta joka huikkasi Henrietalle listasta ravintolan edessä.

   "Vihdoin kahden."

 

Käänsin katseen Reizoon, joka näytti arvioivan annostaan silmillään. En ollut edes kysynyt halusiko mies sushia vaan olettanut vain niin.

   "Mielenpäällä jotain? Olen pahoillani jos toin meidät syömään jotain sellaista mistä et välitä, rakastan itse sushia niin en edes ajatellut että et saata pitää siitä."

 

Jos ihminen voisi sulaa toisen katseen alla, olisin sillä hetkellä sulanut. Sen sijaan tunsin sydämmeni hakkaavan niin lujaa että oloni oli hämmentynyt että vaikea, samaan aikaan. En ollut koskaan kokenut vastaavaa!

   "Kyllä minä pidän tästä, ei se siitä ole. Minulla itseasiassa oli taka-ajatus tälle lounaalle. Toivon että et pahastu. Mietin vain miten lähestyä asiaa mielessäni."

Kohotin kulmiani kysyväisenä että odottavana että tämä jatkaisi. Salaperäisyys puki miestä enemmän mitä halusin myöntää.

** ** **

En ollut ihan sitä osannut odottaa. Reizo oli ollut vailla kalustettua vuokra-asuntoa. Koska tämän pitäisi asustaa paikkakunnalla yli kuukausi, Reizon pomo ei ollut pitänyt ideasta maksaa kallista hotellihuonetta koko ajalta. Niinpä olin näyttänyt taloja, joita tiesin olevan tyhjillään ja vanha rouva Withmore oli ollut enemmän kuin iloinen kun soitin kysyäkseni tämän tyhjää vuokra-asuntoa.

 

Tiesin että meistä jo puhuttiin kylillä, kiitos Wandan ja tämän suuren suun. En nähnyt syytä miksi en olisi saattanut Reizoa hotellilleen takaisin. Lopetin rouva Withmoren kanssa puhelun ja laitoin puhelimen taskuun.

   "Rouva Withmore vuokraa enemmän kuin mielellään talon sinulle siksi aikaa kun olet täällä. Talo tosin kuulemma kaipaa hiukan siivousta edellisien asukkaiden jäljiltä, joten siinä menee muutama päivä. Hän soittaa sitten kun talo on siisti ja luovutus kelpoinen. Lupauduin niin sanotuksi takaajaksi siitä että olet siisti vuokralainen, joten lupauduin samalla myös olemaan avainten luovutusten aikaan paikalla. Tämän sukulaispoika kuulemma tuo ne sitten."

 

Jouduin lukitsemaan polveni, ettei ne notkuisi miehen hymyn edessä.

   "Kiitos Yvonn tästä kaikesta. En voi sinua kylliksi kiittää tästä."

Hymyilin toiveikkaana.

   "Kyllä minä tiedän yhden tavan ainakin jolla voisit kiittää..."

 

Henkäisin tyytyväisenä kun Reizo tajusi sanoistani mitä tarkoitin ja toivoin. Tunsin tämän kädet ympärilläni samalla kun tämän ääni oli yhtä tummaa murahdusta lausuessaan nimeni ääneen.

 

Nostin käteni Reizon poskelle, siirtäen sen siitä tämän hiuksiin. Hiukset tuntuivat silkin pehmeiltä sormieni välissä ja tämän huulet juuri ja juuri koskiessa omia huuliani, suustani pääsi tyytyväinen ynähdys, joka selvästi sai miehen sekoamaan lopullisesti. Tämän suudelma syveni ja kohta tunsin tämän vahvat kädet nostavan minut syliinsä.

 

Tuntien kuluttua, maatessamme sängyllä toisiimme kietoutuneena, kuulin kuinka puhelimeni pirahti viestin merkiksi.

   "Sinähän olet suosittu. Pitäisikö olla mustasukkainen?"

Katsoin puhelinta samalla naurahtaen.

   "Ehkä, jos haluat olla äidilleni mustasukkainen."

Samalla kun kirjoitin viestiä takaisin, tunsin miehen kädet paljaalla uumallani ja tämän huulet kaulani herkällä kohdalla hellästi hipoen ihoani.

   *Älä valvo minun takiani, olen poissa yön. Nähdään huomenna. *

 Lähetä painikkeen jälkeen käännyin miehen suuntaan tuntien tämän olevan jälleen valmiina. 

Tiesin että Reizo ei olisi kuin kuukauden päivät paikkakunnalla mutta en välittänyt. Oli vain hän ja minä sekä meidän kehojen yhteinen harmooninen sointu, joka huusi nauttia toisistamme niin kauan kuin se olisi mahdollista.

** ** **

Päivät etenivät melko samalla tavalla kuten aiemmin. Ero edelliseen oli vain se että päiviin sisältyi myös Reizon näkemisiä. Melko usein huomasin vain vaihtavani vaatteita kotona, mikä osittain oli auttanut siihen että äidin kanssa välit olivat hitusen paremmat. Tai niin väitin itselleni.

En halunnut uskoa siihen että yksi mies saisi minussa muutoksia aikaiseksi.

 

Olimme sopineet että Reizo ei tulisi Vihreään saukkoon, kun olin vuoroissa sillä koin asian vaivaannuttavaksi paikallisten asiakkaiden osalta.

Toki moni oli jo kysellytkin ja tivannut kenen kanssa pyörin ja kuka tämä turisti oli miehiään, mutta olin visusti hiljaa.

 

Oma näkemykseni oli, että en ollut kenellekkään tilivelvollinen kenen kanssa liikuin ja missä liikuin. Kaikkein vähiten asiakkailleni. Olivatpa he miten tuttuja tahansa ja tässä kyläpahasessa kaikki kun valitettavasti tunsivat toisensa sekä tiesi toistensa asiat. Joten olin Reizon lisäksi tietty salaperäisyyden takia kuumin puheenaihe mies muistiin.

 

Oli minun aukaisu vuoro. Ensimmäistä kertaa tunsin urani aikana vastenmielisyyttä paikka kohtaan sekä sitä että joutuisin jälleen kyselytulvien keskelle. Näin jo sivusilmällä kaivaessani taskusta avaimia, kuinka pariskunta Jagersson käveli minua kohti.

   "Joko kahvipannu on jo kuumana Yvonn? Voisimme piipahtaa kupposella..."

 

Katsahdin ympärilleni. Muualla oli hyvin rauhallista ja hiljaista. Jopa autot olivat kaduilta poissa. Jos vain olisi ollut muita niin olisin ohjannut Jagerssonit jonkun toisen kimppuun. Ei siis auttanut kuin ottaa heidät vastaan.

Vihreä saukko kun aukesi lounasaikaan, se toimi kylän kohtauspaikkana ja seurusteluhuoneena.

Kahviloita kun valitettavasti kylässä ei ollut.

   "Kunhan pääsen sisälle niin viitisen minuuttia kun kahvi on valmiina herra Jagersson."

Koko kylän asukkaat tämän tiesivät mutta silti aina ensimmäinen tätä kysyi kun saavuin paikalle.

Herra Jagersson hieroi tyytyväisenä käsiään samalla kun ojensi jo kättään päivän lehdelle. Rouva Jagersson pudisti päätään samalla anteeksipyytävä hymy kasvoilla. Nappasin lehden seinässä olevasta postilaatikosta samalla kun availin ovea ja ojensin lehden miehelle.

 

 

**

 

Vaikka olin tuntenut vastenmielisyyttä vuoron alussa, huomasin silti nauttivani juomia sekoittaessani. 

Vain utelevat kysymykset ja miesten epätoivoiset iskuyritykset latistivat tunnelmaani. Onneksi Patrickilla oli sulkemis vuoro sinä päivänä niin en olisi joutunut ovea sulkiessa kohtaamaan näiden maanitteluita sekä uhoiluita Reizon suhteen.

 

** **

 

Heräsin aamulla puhelimen itsepintaiseen pirinään. Nostaessani kiukkuisena puhelinta kasvojen eteen, ponkaisin nopeasti ylös.

   "Rouva Withmore, olen hyvin pahoillani että saitte odottaa! -Ilman muuta. Kyllä, tunnin kuluttua. Selvä juttu. Kiitos, hei."

Revin lähimpiä vaatteita lattialta samalla kun soitin Reizolle. Samassa kun mies vastasi, potkaisin vahingossa varpaani yöpöydän jalkaan. Sadattelu sai miehen nauramaan.

   "Luulin että olisit nukkumassa."

   "Äääh- niin- niin minäkin, hitto että koskee!"

   "No?"

   "Löin varpaani pöydänjalkaan, mutta en siksi soittanut. Rouva Withmore soitti juuri. Tunnin päästä olisi avainten luovutus, pääsetkö tulemaan?"

Toinen naurahdus kuului langan toisessa päässä.

   "Eihän tässä tuppukylässä olekkaan muuta kuin aikaa. En vieläkään käsitä mitä näet tässä paikassa. Varmasti kiva täällä on käydä lomalla, mutta asua... En käsitä."

   "Tulen hakemaan sinut."

Muuta en kommentoinut miehen sanoihin.

 

Menin autolla hotellille, jonne myös jätin auton sillä matka asunnolle oli lyhyt. Reizo oli tosiaan esittänyt monesti sitä samaa kysymystä, mikä minua pidätteli paikallaan kun voisin nähdä niin paljon maailmaa. Mieleni teki kertoa totuus, mutta en vain voinut.

Olin luvannut äidille, että en paljastaisi perheemme salaisuutta sekä syytä miksi asuimme alueella. Se ainoastaan pitäisi minut ja meidän kaksi turvassa.

 

   "Sanoiko rouva Withmore että kuka-"

   "Mitä sinä täällä teet?!"

Käännyin katsomaan puhujan suuntaan.

 

   "Noah? Miten niin mitä minä teen täällä, mitäs itse teet?"

Reizo katsoi vuorotellen minua että Noahia. Noahin kasvoilta paistoi läpi se että olimme joskus olleet enemmän kuin kavereita.

 

Miehet eivät sanoneet toisilleen mitään, mittasivat vain toisiaan silmillä. Toki Noah oli lihaksikas mutta tämän lihaksikkuus oli muodostunut jo omaan makuuni vähän liian överiksi, joten silmissäni Noah ei vetänyt puoliksikaan niin paljoa mitä Reizo teki. 

En muistanut edes syytä miksi olin joskus päätynyt viettämään Noahin kanssa aikaa.

 

Lopulta Noah otti askeleen Reizoa kohti avaten suunsa.

   "Sinäkö olet Reizo Akiyama? Olen Nana Withmoren sukulaispoika. Minun piti tulla luovuttamaan avaimet."

 Noah katsahti merkillisesti minuun päin. Miten ihmeessä en ollut tietoinen tästä sukulaissuhteesta?!

   "En tiennyt että olet rouva Withmorelle sukua..."

Noah katsoi minua kuin pahainen koiranpentu herkkupalaa. Tämän katse alkoi ärsyttämään.

   "Ei moni muukaan. Nana on aika vaitonainen asioistaan. Muistuttaa merkillisesti erästä toista jonka tunnen."

 

Huomasin miten Reizo tulkitsi Noahin sanat, enkä pitänyt siitä miten Noah antoi lauseen jäädä roikkumaan korjaamatta asiaa mitenkään. Tämä teki sen tahallaan!

   "Teillä oli minulle siis avaimet? Pitääkö minun allekirjoittaa jotain?"

Miten asiallinen Reizo olikaan, vaikka vaistosin tämän pidättelevän itseään. Hänestä minulla olisi paljon mallia otettavaksi.

 

Molemmat katsoimme Noahia, joka kaivoi kännykkänsä esille. Sopimus oli laadittu niin että Reizo pystyi kuittaamaan sen sähköisenä sekä toisessa kädessä Noahilla oli avaimet. Heti kun Reizo oli kuitannut sopimuksen, Noah ojensi avaimet tämän käteen.

   "Toivottavasti olet siistimpi mitä edelliset asukkaat. Meidän piti siivota tovi asuntoa niiden jäljiltä. Veloitamme ylimääräistä vuokrasopimuksen päätyttyä jos siellä pitää siivota."

 

Sen sanottuaan Noah laittoi puhelimensa taskuun ja kääntyi suuntaan josta oli tullutkin. Emme hetkeen sanoneet toisillemme mitään. Lopulta Reizo rikkoi hiljaisuuden.

   "Vispilän kauppaa tuon kanssa?"

   "Kauan aikaa sitten ja sekin oli erehdys."

 

En kyennyt tulkitsemään miehen ilmeitä sillä hetkellä. Miettiköhän tämä kuinka monen muun kanssa minulla oli ollut ´vispilän kauppaa´ kuten itse oli sen pukenut sanoiksi. Sillä totuus oli että Noah oli ainoa paikkakuntalaisista.

   "Ei kuulu minulle kuinka monen kanssa olet ollut Yvonn. Emme ole teinejä ja mikä minä olen sanomaan kun itsellänikin on ollut ennen sinua muita. Olisin tekopyhä jos luulisin sinun olleen neitsyt ennen kuin kohtasimme toisemme."

 

Nieleskelin sanoja. En luottanut ääneeni, toisin kuin paikkakuntalaiset, niin Reizo ei arvostellut minua vanhempieni tekemistä tai minun itseni valitsemista valinnoista. Tämä näki syvemmälle. Reizo oli päässyt sen jäävuoren läpi, nähden sen joka todella olin. 

Herkkä, särkyvä mutta kaikkein eniten lämpöä täynnä jos siihen minulle annettiin mahdollisuus ilman arvostelevia kommentteja. Sanat kun pystyivät satuttamaan enemmän kuin fyysiset kivut ja olin päättänyt jo lapsena kiitos Samuelin ettei minua niin hevin vain satutettaisi.

 

 

** **

 

Semmoinen osa.

Tuleeko Reizo jäädäkseen vai onko tämä lomaromanssia jonka kupla lopulta puhkeaa. Kestääkö Yvonnin suojamuurit jotka vuosin saatossa on nostanut itselleen vai mureneeko ne Reizon kosketuksen alla. Se ja paljon muuta seuraavissa osissa.

 

-- --

Ja ennen kuin kukaan kerkiää kysymään tai kommentoimaan niin ei, Reizo ei ole karnebori! En tiedä miksi tämän silmät vaihtuvat, se oli pelatessa sama juttu ja vaikka kuinka monta kuva kulmaa (kävin vielä uudelleen katsomassa pelissä) katsoi läpi niin herralla on ja pysyy ne tuollein.. Johtuuko se valotuksesta vai mistä, en tiedä. Mutta toivottavasti se ei vaikuta häiritsevästi.

 

Mitä muuten pidätte herrasta? Noin ylipäätään.. Itse pidän jostain syystä todella paljon. Jotenkin ovat Yvonnin kanssa luonteiltaan jing ja jang.

 

Mutta kertokaa itse mikä vaikutelma teille tulee ja kommentit kuten aina tervetulleita, mutta ei pakollisia. Toivottavasti piditte osasta.

 

-Phoenix

Osa 104- Jälkimainingit

 Huh miten aika voikaan vierähtää nopeasti! Isot anteeksi pyynnöt niille jotka täällä vielä pyörivät ja lukevat tarinaa sekä mahdollisesti ihmetelleet sitä että miksi ei ole tarinan tekijästä kuulunut mitään. No elämä on vienyt mukanaan ja valmistumisen jälkeinen jonkin asteinen masennus otti vallan jonka jälkeen kun siitä selvisin tuli vaikeus tulla tänne ja julkaista mitään juuri venymisen takia sekä... no itsekritiikin. Olen tällä hetkellä ihan hirmuisen nolona katsoessani näitä osia ja tekisi mieli avata mahdolliset tallennukset ja kuvata uusiksi jopa kokonaisia osia ellei tehdä vielä ylimääräisiä osia kun mielestäni olisin voinut sisällyttää joihinkin kohtiin enemmän asiaa mutta, nyt kritiikki pois ja eikun menoksi! Eli nyt vain yritän purra hammasta ja julkaista nämä sellaisina kun olen ne tehnyt, tarina siis on kuvauksien suhteen silloin vuosi sitten tehty päätökseen, silloin oli vain ajatus vain julkaista ne.

Niinpä annan nyt oman itsekritiikin, nykyisen minäni niellä ylpeys ja julkaisen nämä sellaisena kuin ne tein vuosi sitten. Toivottavasti silti pidätte tarinasta vaikka omaan silmään olisin voinut tehdä paljon toisin.

Turhat löpinät sikseen ja lukuiloa.

 

Hotellin aula oli ollut tyhjillään. Vastaanottotiskillä ei ollut sillä hetkellä ketään, vain takahuoneen mikron vaimea humina oli täyttänyt tilaa, joten he olivat päässeet hissille kenenkään näkemättä.

 

Hotellin kolmannessa kerroksessa haisi yhtä vanhalta miltä tapetit näyttivät ja monien kävijöiden tahraamat käytävän matot oltiin selvästi yritetty puhdistaa, mutta silti maton uriin oli aikojen saatossa jäänyt tahroja.

Sydän lepatteli vatsassa kun kuljin Reizon takana pidellen tämän kädestä kiinni. Koko kehoni oli herännyt kuin horroksesta sillä hetkellä kun olin ensimmäisen kosketuksen saanut mieheltä poistuessamme työpaikaltani.

 

Aamun ensi säteet värjäsivät taivaan violetin pinkkiin sävyyn, kun yö oli vaihtumassa aamuun. Emme olleet nukkuneet yhtään sinä yönä, mutta se ei haitannut kumpaakaan.

Olimme niin keskittyneitä toisiimme, ettei ajalla ollut väliä. Vasta kun Reizon puhelin pirahti soimaan irtauduimme toisistamme.

 

Puin hiljaa vaatteita päälle ja vaikka tiesin sen olevan rumaa, kuuntelin miehen puhelua. Tämä selvästi puhui Hankin kanssa.

Manasin sillä hetkellä ajoituksesta vanhaa ukkoa. Tämä kun heräsi varmasti jo viideltä, joten Hankilla tuskin oli tilanne tajua että muut saattaisivat vielä nukkua seitsemän aikaan.

   "Kuukausi?! Miten voi olla?!"

 

   "Siis mitkä osat on mennyt? Mutta miten-? Vai niin, mutta-. No onko vara-autoa? Laina-autoa?"

Reizo selvästi epäili Hankin rehellisyyttä. Ehkä olisi parempi vain antaa miesten selvittää asia ja poistua paikalta vähin äänin. Vaikka tosin mieli ja erityisesti keho halusi jatkaa siihen mihin olimme jääneet.

 

   "Hyvä on, kunhan korjaat sen! Soitan myöhemmin, hei."

En kerinnyt kuin kääntyä kun Reizo lopetti puhelun ja laski puhelimensa takaisin kirjoituspöydän päälle. En ollut koskaan nähnyt kenenkään lopettavan niin nopeasti puhelua.

   "Lähdössä?"

Nyökkäsin. En luottanut ääneeni, mutta miehen äänestä kuului pienoinen pettymys. Houkutus oli todella suuri.

 

Emme sanoneet toisillemme mitään hetkeen. Lopulta päätin vain lähteä, vielä kun oli tahdon voimaa. Ehkä niin oli parempi. Mies oli kumminkin ohikulku matkalla. Enhän minä olettanutkaan muuta kuin illan huvia, mutta hitto että sen piti olla elämäni paras huviretki.

 

Olin juuri ojentanut käteni taaksepäin sulkeakseni Reizon huoneen oven, kun ovi edessäni yhtäkkiä avautui ja Noah perääntyi sieltä pelkät bokserit jalassa ja muita vaatteita kenkiään myöten pidellen kädessään.

En voinut naurun virneelle mitään, kun tämä yritti Sue-Leelle puhella hempeitä samalla kun kauhistuneena katsahti minua tajuten että oli jäänyt kiinni.

 

Niinpä niin... Pienessä paikkakunnassa mikään ei jäänyt salaisuudeksi kauaksi aikaa. 

Onneksi Noah oli niin omien ongelmiensa ja kiinni jäämisen kauhussa, että ei edes jäänyt miettimään miksi minä olin siellä. Niinpä käytin tilanteen hyväksi ja pujahdin hissiin, sekä siitä aamun raikkauteen.

Harmiksi vastaanottovirkailija Helen Mandróz näki minut, mutta sille ei voinut mitään. Siitä kohtaamisesta en olisi voinut välttyä.

Nuoret on nuoria- lause vain kuului sisältä kun ulko-ovi oli menossa selkäni takana kiinni. Pystyin kuvittelemaan melkein eläke-iässä olevan hotellin pitäjän ilmeen ja pään pyörityksen. Se jäi vain nähtäväksi ajan kanssa jatkaisiko Mandrózin tytär miehensä kanssa hotellin pitämistä vai menisikö se myyntiin.

 

Matka kotiin ei ollut pitkä, mutta otin oman aikani kävellä sinne. Ilma oli ihanan raikas, mutta silti sopivan lämmin. Linnut olivat alkaneet visertelemään aamun kajossa ja jossain kauempaa maatilalta kuului kukon kuuluva kiekaisu.

 

En katunut sitä että olin heittänyt ehdotuksen Reizolle. Päinvastoin, olin iloinen. Tuntui että kehoni oli jälleen elossa, mieleni virkeä vaikka en ollut nukkunut silmäystäkään. Jäseniä koski, mutta hyvällä tavalla. Tästä olisi tulossa hyvä päivä.

 

Samaan aikaan kun tein kulkua kotiinpäin, hotellihuoneessa 303 puhelin soi, johon Reizo epäröi vastata.

   "Akiyama. Kyllä sir, ei sir. En ole perillä."

 

Reizo kuunteli vihaista sadattelua toisessa päässä.

   "Mutta sir, auto hajosi. En voinut mitään. Mitä.? Ei, ei ole vuokra-auto firmaa. Ei mitään laina-autoa jolla pääsisin tuota matkaa. Paikka? Tämä on tälläinen pikkuinen kyläpahanen keskellä ei mitään, en osaisi edes selitää missä tämä on. Ei näy edes kartalla jos ei tarkkaa zoomaa."

 

Reizo oli hetken hiljaa.

   "Olen täällä, kuukausi kuulemma. Kylän ainoa mekaanikko on tilaamassa osia juuri tällä hetkellä kun puhumme. Mutta niiden tulo kestää sekä niiden laittaminen ei ole mikään helppo homma."

Raivostunut ääni puhelimen toisella puolen sai Reizon ryhdin suoristumaan kuin armeijassa aikanaan.

 

   "K-kyllä sir, dokumentit ovat tallessa. Voin ladata ne koneelle ja lähettää ne-"

   "Et missään nimessä lähettele tietokoneella niitä! Tajuatko mitä tapahtuisi jos ne päätyisi vääriin käsiin?! Pidä kamera tallessa Akiyama tai maksat siitä henkilökohtaisesti!"

Reizo värähti tietäessään miten kovan hinnan hän siitä joutuisi maksamaan.

   "Laitan sen turvasalkkuuni samantien ja pidän sen siellä kunnes pääsen tulemaan paikanpäälle."

   "Hyvä ja pidäkkin meidät ajantasalla Akiyama. Ei enää hölmöilyjä."

Reizo huokaisi syvään kuuliessaan luurin toisessa päässä tuuttauksen äänet.

 

** **

Talossa kajasti valo ikkunoista, joten tiesin äidin olevan hereillä kun avasin oven. En tiennyt olinko vielä tervetullut vai tulisiko minun vain pakata tavarat ja lähteä.

   "VIHDOIN!"

Yksi ainoa sana äidin suusta sai minut puolustuskannalle.

Äiti nousi ehkä minun silmiin turhan dramaattisesti tuolilta, joka sai minut pysähtymään portaiden läheisyyteen. Olin kyllä kävellessä vilkaissut puhelinta, joten tiesin mitä oli tulossa.

 

   "Voisit edes sen verran ilmoittaa että en odota sinua turhaan kotiin! Sinulla saa toki olla oma elämä kuten puit sen eilen, mutta jos et ilmoita itsestäsi niin totta ihmeessä minä huolestus! Olet suvun perillinen Yvonn!"

En tiennyt mitä vihasin puheesta eniten. Äidin paheksuvaa äänensävyä, sanoja, tämän paheksuvaa katsetta, vai sitä että tämä sai minut tuntemaan itseni jälleen alaikäiseksi teiniksi, joka oli väärillä papereilla yrittänyt saada juomaa Vihreästä saukosta. Asia josta vieläkin kohistiin kylillä vanhemman väen keskuudessa. Vihasin myös sen miten äiti jaksoi muistuttaa minulle siitä mikä olin ja mikä minun veressäni virtasi.

 

Jos nyt sanoisin äidille enempää, katuisin sitä lopun ikäni. Eihän äidillä ollut muita kuin minut. En voisi särkeä tämän sydäntä sen enempää mitä tällä oli jo se särkynyt.

   "Menen huoneeseeni."

Käännyin purren huultani vaikka kiukku sisälläni yritti pyrkiä sanojen voimalla ulos minusta.

   "En vielä lopettanut nuori neiti! Yvonn!"

 

   "Äiti, älä- En vanno että pystyn keskustelemaan kanssasi juuri nyt ilman että alamme riitelemään niin että minä etsin uutta nukkumispaikkaa muualta kuin täältä ja sinun jääden asumaan tähän turhan isoon asuntoon aivan yksinäsi."

Äiti näytti niin pahasti loukatulta, mutta sekin oli parempi kuin se että jättäisin hänet tänne aivan yksin.

   "Mutta pitää meidän jossain vaiheessa nämä asiat käydä läpi!"

   "Se ei ole juuri nyt."

Sen sanottuani nousin portaat ylös.

 

Olin jo yläkerran tasanteella kun kuulin kuinka äiti aloitti puhumaan, selvästi puhelimessa itkuisen kuuloisena.

   "Mitä minä teen väärin Jacob? Erilaiset? Et arvaakkaan! En vain tiedä mitä tehdä. Hän on aikuinen, tiedänhän minä sen. Tämä vain niin muistuttaa isoisäänsä, sillä erolla että Devon pidätteli tunteensa sisäänsä ja näytti niitä hyvin harvoin ulospäin."

 

En jäänyt kuuntelemaan vaan menin huoneeseeni ja rysähdin sängylle niin että sänky narahti allani kuin valittaen kaltoin kohtelustaan.

Olinko oikeasti isoisäni kaltainen? Miten tämä oli oppinut pidättelemään itseään? Voisinko minä oppia vastaavan. En tiennyt vastausta siihen, kuten en muihinkaan kysymyksiini mitkä vilisi päässä.

Tunteet hyppivät sisälläni, niin että mieleni teki vain huutaa. Sen sijasta että olisin antanut tunteelle vallan ja huutanut, suljin silmäni ja annoin väsymyksen ottaa minusta vallan. Selvästi kotiin tulo toi univajeen kuin hyökyaallon lailla väsymyksen kehoon ja silmiin. Ihan sama mitä äiti siitä ajattelisi tai sanoisi jos nukkuisin vaikka koko päivän.

Tekojeni jälkimainingit olivat tulevaisuuden minun ongelma, nyt en vain välittänyt.

 

 

** **

 

Semmoinen osa. Melko lyhyt mutta tarpeellinen jotta jälleen nähtiin vähän näiden kahden dynamiikkaa enemmän. Toivottavasti ei ollut pettymys osan pituuden suhteen. Kokeilen hiukan tulevaisuutta ajatellen osien pituuksia että mistä itse pidän sekä siitä mistä lukijat pitävät. 

Joten kommentit tervetulleita kuten aina.

 

-Phoenix