Osa 63- Oraakkeli

Edit.. alkuosan höpinöinteihin.. Pahoittelut osan viivästymisestä! Osa ei vain suostunut julkaistavaksi jostain syystä ja blogger oli hetken aikaa poissa käytöstä, ei vieläkään ole selvinnyt minulle miksi, mutta josko nyt saisitte luettavaksenne tämän..eli..

Kuten lupasin, edellisen osan katkaistu loppu olkaa hyvät.. höpöttelen lopussa enemmän.

Lukuiloa!

 Seuraavana aamuna kun olin ottamassa aamulla pukuani kaapista, huomasin että se oli muuttunut. Muuttunut valkoisesta sini-keltaiseksi.

Puin sen hiljaisuuden vallitessa ympärilläni. Kello oli vasta neljä aamulla, mutta en vain saanut enää unta. Olin nähnyt edellisestä päivästä unta ja herätessäni vaikka olin nukkunut huonosti, olin yllättävän levollinen. 

Olin kohdannut itseni shisaku ragulla ja olin saanut jutella poikani kanssa. Nyt olin valmis kohtaamaan sen mitä tuleva toisi. 

Tekisin sen en vain Tobyn vuoksi mutta myös mahdollisten tulevien sukupolven jatkajien takia myös.

 Aamu oli mennyt nopeasti. Olin ollut yksin harjoittelukentällä.

Fyldrinistä ei ollut näkynyt jälkeäkään. Vasta kun Dake tuli sanomaan että Fyldrin odotti minua shisaku ragulla, menin kohtaamaan hänet.

Istuuduin omalle matolleni sanomatta sanaakaan, sillä ensimmäinen jonka tämä oli sanonut, mietiskelystä oli se että älä koskaan häiritse sitä joka mietiskelee.

 Otin itsekin asennon sillä tiesin Fyldrinin haluavan minun aloittavan ilman sanomista.
Niinpä annoin kehoni rentoutua, mieleni tyhjentyä ja kuuntelin veden solinaa aivan uudella tavalla.

Tunsin yllättävää rauhaa sisälläni tiedosta että olin kohdannut menneisyyteni kielletyn asian. Olin antanut itseni kohdata kykyni muuttua näkymättömäksi ja se tuntui uskomattoman hyvältä.

 Vaikka silmäni oli kiinni, vaistosin että Fyldrin oli lopettanut oman mietiskelynsä ja katseli minua.

Tämä oli aivan hiljaa ja niin olin minäkin.

Annoin ajatukseni lentää ja kuin salamana mieleni lensi poikaani, Tobyyn joka kasvoi äitinsä luona ilman minua. 

Paljonko tämä oli kasvanut sillä aikaa kun olin ollut täällä? Mitä tämä oli oppinut sillä välillä kun olin ollut täällä? Emme olleet jutelleet näistä asioista puhelimessa sillä huomioni oli kiinnittynyt täysin Tobyyn. 

Oliko tämä sittenkään ollut oikea ratkaisu kun menetin poikani elämästä niin paljon. Ei se riittänyt minusta että sain puhua tämän kanssa vain kerran neljässä kuussa, tämä tarvitsi isäänsä.

   ”Riittää tältä kertaa, kerro mitä mietit”

Avasin silmäni ja huomasin että poskelleni oli karannut kyynel. Pyyhin sen kämmenelläni ja tuijotin hämilläni pisaraa joka oli kastellut käteni.

   ”Poikaani.”

   ”Selvä, tule.”

 Kävelimme hiljaisuuden vallitessa harjoituskentälle. Kaipa Fyldrin antoi minun koota itseäni mutta kentälle päästyämme en ollut vieläkään koonnut itseäni täysin.

   ”Kanavoi ikäväsi hyvään. Saa ikävästäsi voimaa. Teet tämän hänen vuokseen, muista se. Haluatko nähdä oraakkelin?”

Nyökkäsin vaitonaisena.

 Ensimmäisen kerran Fyldrin hymyili, tämä oikeasti hymyili.
Mutta vain hetken verran, sen jälkeen tämän kasvoille tuli tyypillinen ilme joka ei kertonut mitään.

   ”M-miten kanavoin ikäväni?”

Nieleskelin sanojani samalla kun ne karkasivat suusta.

Fyldrin katsoi taakseen kivipaaluille.

   ”Seuraava koitoksesi, kanavoi ikäväsi, niin onnistut siinä, on sinun tehtäväsi keksiä miten sen teet.”

 Seuraavat päivät, illat ja aamuyöt menivät kivipaalujen välissä olemiseen. Käteni oli hellänä, rakoilla ja haavoilla.

En tiennyt miten kanavoisin ikäväni. En tiennyt miten onnistuisin tässä. Miten voisin onnistua tämmöisessä?

Fyldrin istui joka kerta penkillä vieressäni ja katseli, opasti ja ohjasi.

   ”Uudestaan”

 Laitoin lankun takaisin paalujen päälle ja otin asennon jonka Fyldrin oli opastanut.
Hengitin raskaasti, pelotti jo valmiiksi iskun tuoma kipu.

   ”Hengitä, rauhoita mielesi. Älä ajattele kipua. Ajattele positiivia asioita, ajattele hetkiä kun olet ollut onnellinen. Kanavoi ikäväsi, kanavoi onnelliset hetkesi. Unohda kipu.”

 Kuuntelin Fyldrinin rauhoittavaa ääntä, kuuntelin puiden havinaa, kuuntelin veden solinaa. Onnellisia hetkiä, Tobyn syntymää, tämän ensimmäistä hymyä, Trixietä, tämän kanssa vietettyä kolmea päivää, tämän hymyä, tämän kosketusta.

Samassa tajusin hengitykseni rauhoittuneen. Suljin hetkeksi silmäni, otin syvän pallea hengityksen ja kohdistin ajatukseni lankkuun edessäni.

Aukaisin silmäni, siinä se oli. Kohteeni. En ajatellut, en tuntenut, iskin.

   ”Hienoa, tule. Olet ansainnut seuraavan pukusi.”

 Olimme menneet sisälle jossa Fyldrin oli ojentanut ruskean kamppailulaji puvun. Tämä oli antanut ohjeet pukea se päälleni.

Puin sen hymyssä suin. Kuinka hienolta oli tuntunut saada lankku rikki! Olin kuin olinkin onnistunut siinä. Nyt tiesin mitä Fyldrin tarkoitti kanavoimisella.

Menin keittiöön jossa muut jo odottivat minua. Olin vieläkin yhtä hymyä ja niin olivat muutkin.

Syötyämme Fyldrin tuli luokseni sanoen odottavansa minua puolen tunnin kuluttua kentällä.

 Olin auttanut Dakea siivoamaan keittiön ja kun puoli tuntia oli mennyt, lähdin kentälle.

Sinne päästyäni jalkani pysähtyivät kentän reunalle. Fyldrin? Tämä oli pukeutunut kamppailulajipukuun?! 

Eikä mihin tahansa vaan vitivalkoiseen, vitivalkoinen joka tarkoitti että tämä oli kamppailulajien mestarieliittiin kuuluva.

   ”Tule”

 Otin askeleet kohti Fyldriniä mutta en sanonut mitään. Nieleskelin palaa kurkussani, sillä pelkäsin jo valmiiksi mitä tämä tarkoittaisi.

   ”Olet tullut valmennuksessa siihen pisteeseen että kohtaat minut kentällä. Sen perusteella katsomme oletko oraakkelin tapaamisen arvoinen. Minä ratkaisen lähdetkö täältä vielä tänä iltana ja jätät opetukset sen myötä myös vai pääsetkö näkemään oraakkelin ja jatkamaan harjoituksiasi kanssani.”

    ”Dekiagari!”

Tiesin mitä Fyldrin sanoi sillä olin kuullut sen monta kertaa ennenkin, tämä tarkoitti valmista. Otin aloitus asennon ja sen myötä myös tämä otti.

Se mitään sanomaton ilme joka Fyldrinillä oli yleensä, oli poissa, tilalla oli päättäväinen soturin ilme joka sai minut hetkellisesti pelkäämään tätä.

Mutta tiesin mitä minun piti tehdä jotta voisin jatkaa ja nähdä sitä myöten oraakkelin.

 Otimme molemmat taisteluasennon eikä aikaakaan kun tunsin ensimmäisen iskun Fyldrinin jalasta. Annoin saman takaisin mutta toisin kuin hänen iskunsa, minun ei mennyt perille.

Fyldrin osasi estää sen juuri oikealla hetkellä. Tiesin että minun piti käyttää kaikkia oppejani mitä olin täällä tältä saanut ja samassa mieleeni juolahti.

Rauhoitin mieleni, poistin kaikki esteen ja muutuin näkymättömäksi.

 Fyldrin katsoi ympärilleen, asento valmiina taisteluun. Kun otin itse taistelu asennon, olin valmiina iskemään, tiesin että jotta voisin pärjätä klaanille jonain päivänä, minun piti olla yhtä valmis taistoon kuin Fyldrinin ilmeestä sai kuvan miten valmis tämä oli.

Juuri kun otin hyökkäys liikkeen Fyldrin hyppäsi hämmennyksekseni ilmaan ja potkaisi minua kohti.

 Potku osui suoraan mahaani niin että minulta lähti ilmat pihalle.
Haukoin happea ja tunsin kuinka kykyni olla näkymätön heikkeni ja tiesin että Fyldrin näki minut jälleen.

   ”Minä kuulin sinut, siksi pystyin iskemään siihen missä olit. En nähnyt mutta käytin korviani. Jotta voit käyttää kykyäsi täydellisesti, sinun täytyy osata olla hiljaa. Uudestaan!”

 Otin alku asennon, pieni pelko sisälläni. Miten voisin ikinä pärjätä hänelle?! Miten voisin ikinä nähdä oraakkelia? Tämä oli paljon parempi minua!

Fyldrin selvästi odotti, tämä odotti jotain. Minuako?! En tiennyt, mutta jos oli niin, tämä näki lävitseni miten kamppailin tunteideni kanssa. Olisiko minulla varaa kamppailla tunteillani silloin kun olisi tosi kyseessä? 

Ei! Ei todellakaan ollut! Varsinkaan jos se riskeeraisi Tobyn henkeä!

Fyldrin hyökkäsi samalla hetkellä kun oivalsin tämän.

    ”EI!”

Liikkeeni oli nopeampi mitä osasin uskaltaa odottaa samalla kun suustani tuli se pieni ja lyhyt mutta jämäkkä kielto. Kaikki se tunnelataus jonka olin hetkeä aikaisemmin käynyt, näkyi siitä yhdestä liikkeestä, jolla estin Fyldrinin hyökkäyksen.

   ”Subarashii, hienosti tehty.”

 Fyldrin otti loppu kumarruksen asennon jolloin hämmentyneenä otin sen myös. Katsoin tätä suoraan silmiin kun tämä kumartui katsoen minua kokoajan silmiin. Kumarsin takaisin katsoen Fyldridin silmiin takaisin.

Mitä oli juuri tapahtunut?

   ”Tule”

 Fyldrin ei sanonut mitään, lähti vain kävelemään kohti taloa. Seurasin häntä hiukan hämilläni. Mitä olin juuri tehnyt? Olinko tehnyt oikein? Olinko tehnyt väärin? Joutuisinko nyt pakkaamaan tavarani ja lähteä täältä?

Menimme ulko-ovesta oikealle joten tämä ei vienyt minua omaan huoneeseeni. Tarkoittiko tämä siis?

    ”Tämän edemmäs en tule. Ovi on auki. Sinun täytyy mennä siitä yksin. Oraakkeli on tuon oven takana. Muista, mitä ikinä tämä sanoo, hän sanoo ne sinulle. Muiden ei tarvitse niitä kuulla. Mitä ikinä hän sanoo, hän antaa sinulle mahdollisuuden, on sinun tehtävä päätös menetkö siitä mahdollisuuden ovesta vaiko etkö.”

 Fyldrin seisahtui kun ohitin tämän.
Tämä laittoi kätensä lanteilleen ja sanoi jotain japaniksi.

Käännyin tämän suuntaan jolloin näin että tämä hymyili tyytyväistä hymyä, hymyä joka ensimmäistä kertaa näkyi myös tämän silmissä asti.

   ”Näemme huomenna. Aamulla kentällä, älä myöhästy.”

Nyökkäsin hänelle ja menin ovesta.

 Kaikki mitä olin joutunut tekemään, opettelemaan.
Kaikki se palkittiin nyt. Portaiden juurella pysähdyin.
Kaikki alhaalla oli niin valkoista. Näytti kuin olisin kävelemässä pilvien joukkoon. Niin vaaleata siellä oli.

Henkäisin syvään ja lähdin astumaan alas rauhallisin askelin.

 Seisahduin alimman portaan juurelle ja tuijotin.
Äiti oli kyllä aina sanonut että tuijottaminen oli rumaa mutta en voinut sille mitään.
Hahmo huoneen toisessa päässä oli niin- valkoinen!

Sisustus oli yhtä japanialainen kuin yläkerrassa. Jälleen tunne siitä että olimme japanissa, vahvistui kaikesta mitä näin ja haistoin. Mutta Fyldrin oli joka kerta tämän mainittuani sanonut että aistit voivat pettää sinut jos luotat vain muutamaan niistä.

 Kävelin lähemmäs varovasti. Oraakkeli oli yllätyksekseni mies. Vanhahako mutta ei liian vanha mies. Olin jostain syystä odottanut naista.

Tämä vain istui paikoillaan samassa asennossa koko ajan. Tämän katse oli poissa oleva josta päättelin tämän meditoivan.

Samassa kun olin tämän edessä, oraakkelin katse siirtyi minuun. Säpsähdin hiukan jolloin tämä hymyili ystävällisesti.

Lopulta lempeän samettinen ääni kantautui pitkin huonetta tämän aloittaessa puhumaan.

   ”Polvistu ole hyvä.”

 Tein työtä käskettyäni ja menin siihen asentoon jossa aina söimme ruokamme. En osannut muuta polvistus asentoa enää ja oletin että se oli oikea kun oraakkeli nyökkäsi hyväksyvästi.

   ”Suoriuduit hienosti tänään.”

En tiennyt oliko minun sallittua puhua joten päätin olla hiljaa.

 Oraakkelin vaihtaessa viimein asentoaan katsoin tätä suoraan silmiin, ne näyttivät jotenkin- utuisilta. Oliko tämä sokeutumassa?

   ”Olen oraakkeli Vita Agva. Täällä saat puhua ja toivoisinkin kuulevani sinut sillä silmäni ei ole samat mitä aiemmin.”

En tiennyt mitä sanoa, en tiennyt mitä voisin sanoa. Tässä minä olin, oraakkelin edessä. Miljoona kysymystä päässäni ja halu tietää missä kirja jota niin kovin kaipasin, oli.

   ”Olet tullut tänne hakemaan tietoa eikö vain?”

   ”Niin, tahdon suojella poikaani.”

   ”Aah, niin.. tiedän. Poikaasi Tobya. Kuinka pitkälle olisit valmis menemään hänen vuokseen? Tai kenenkään muun sinulle verellisesti sukua olevan vuoksi?”

Katsoin hämmentyneenä oraakkelia, tämä selvästi tarkoitti Tyleria ja mitä olin tälle tehnyt sekä Cameronia, Tylerin poikaa jota en vieläkään ollut nähnyt. Kaikkien etsintöjeni jälkeenkään en ollut löytänyt ketään heistä kolmesta.

   ”Mitä tahansa.”

Se oli totuuden mukainen vastaus.

    ”Aivan, mitä tahansa. Jopa jäämään tänne auttamaan muuta maailmaa?”

Yritin vastata samatien mutta jostain syystä sanat jäivät kurkkuuni. Jäämään? Näkemättä enää ikinä Tobya?

   ”Minä- minä-”

   ”Tiedän että tekisit sen, olet niin tunnollinen. Liian tunnollinen, annoit jopa veljesi viedä naisen jota rakastat vain sen takia että tunsit velvollisuudeksesi kasvattaa poikasi, jätit omat tunteesi syrjään jotta voisit kasvattaa poikasi, vai oliko se syy aivan toinen? Mmm, niin kaksi vaihtoehtoa mutta vain toinen niistä se oikea. Mutta älä pelkää. Sinua tarvitaan vielä muualla."

Tuijotin hämilläni oraakkelia, mitä tämä tarkoitti sanoillaan?

   ”Älä vaivaa päätäsi sillä, sinä tulit luokseni oppiaksesi suojelemaan poikaasi klaanilta ja samalla lukemaan ystäväni Homero Folderton kirjan etkö vain?”

Samalla kun oraakkeli puhui, tämä nyökkäsi nurkkaan jossa jalustalla seisoi kirja aukinaisena. Tuijotin vuorotellen kirjaa ja oraakkelia.

   ”Fyldrin opettaa sinulle taistelulajeja niin pitkälle kun näkee sinun olevan ansainnut oppia. Minä taas annan sinulle ne tiedot mitä sinun tulee tarvita. Klaani on vahva, mutta sukusi on vielä vahvempi. He tulevat sen vielä näkemään jonain päivänä, mutta sitä odotellessa on minun tehtäväni näyttää ja kertoa kaikki mitä sinä tarvitset suojellaksesi sukuasi. Kirja joka on tuolla, on pieni murto-osa siitä mitä tulet täällä vielä oppimaan. Oletko valmis jäämään tänne siihen asti että olet valmis?”

Siitä olin aivan varma!

   ”Kyllä”

   ”Hienoa, ensimmäisenä voit aloittaa nousemalla, menemällä tuonne nurkkaan ja aloittaa lukemaan ääneen tuota kirjaa joka kertoo mystisestä maailmasta meidän ympärillämme.

Semmoinen osa…

Tunteiden sekamelskaa oli tätä osaa (molempia puoliskoja) kirjoittaessa, sen voin sanoa!

Jotta te ette jää mistään paitsi, mitä Jared lukee tuosta kirjasta niin tuonne yläpalkkiin, jossa lukee kirja tulee ilmestymään linkki, jossa on kaikki mitä tämä herra Homero Folderton on tuohon kirjaan kirjoittanut, siis mitä tähän menessä on siihen kirjoitettu (korjataan hiukan tätä olettamusta.. eli sinne vielä ilmestyy lisää tässä ajan saatossa). Kirjaan pääsee myös tästä.

Kirja on osittain omasta päästäni, muiden vinkeistä ja ehdotuksista sekä netistä wikipediaa apuna käyttäen tehty! Eli se on täysin minun tuotostani niiltä osin mitä olen sinne itse kirjoittanut (sitä ei tosin erikseen mainita mikä on minun ja mikä ei..) ja jos jatkossa jostain oudosta olennosta on puhetta niin se löytyy tuolta. (löytyy myös karneboreista joista oli Anabelin aikaan puhetta!)

Näissä osissa oli puhetta Monsunista ja olennosta jolla oli kalpea iho (tutkikaa kirja niin ehkä tämän olennon löydätte, siellä se nimittäin on), myös Dakesta, sekä Oraakkelista joka on myös siis Vita agva, näistä kaikista on siellä kerrottu, joten mikäli teillä heräsi mielenkiinto näistä olennoista, niin suosittelen mennä lukemaan sieltä. =)

Toivottavasti saitte edes joihinkin kysymyksiinne vastaukset joita heräsi viime osasta.

Seuraavaan kertaan!

-Phoenix