perjantai 30. joulukuuta 2016

Päivitys tietoa

Hei,

Alkuun tahdon sanoa, kiitos kaikille jotka olette viestellänne minua lähestyneet, kommenttien, sähköpostin ja cboxin kautta. Ihan jokaiselle syvä kiitos. Olen niitä tarvinnut, positiivisia että niitä negatiivisiakin.
 Kolme kuukautta on vaadittu siihen että alan löytämään vihdoin sen oman itseni tästä kaikesta mitä on oikeasti tapahtunut omassa elämässäni.
Enkä nyt tarkoita mitään täällä tapahtunutta vaan kaikkea mitä muuten minulle on tapahtunut.
Olen ollut kirjaimellisesti kuilun äärellä ja sieltä on tarvittu ponnisteluita pois pääsemiseksi.

Sen verran avaan sitä että käteni on ollut suuressa roolissa tämän syksyn tapahtumissa sillä käden parantuminen pysähtyi kesällä.
Se ei ole siitä muuksi muuttunut ja sen myötä lääkärini nelisen kuukautta sitten pamautti uutisen että joudun hyvästelemään unelma ammattini ja menemään uudelleen koulutukseen.
Ne joilla on unelmista mitään käsitystä varmasti ymmärtävät että se oli iso shokki vaikka jotenkin siihen oli varautunut.
Mutta tämän kokeneenä ei tälläiseen pysty varautumaan, ei sitten millään.
Sillä minulla ei ollut vara suunnitelmaa, ei sitä entäs jos ajatusta. Minulla oli vain ja ainoastaan semmoinen ajatus että kyllä minä tästä vielä pääsen yli ja saan käden kuntoon.

Se ajatus on nyt kuopattu, kaikkien kapina ja sekoiluiden jälkeen. Nyt on katse kohti tulevassa ja otettu se todellisuus että tämän käden ja näiden kipujen kanssa minä tulen loppu elämäni elämään.

Monet varmaan miettivät ja hihkuvat että jes tämä nyt sitten jatkuu sellaisena kuin oli.. valitettavasti näin ei ole asia..
Anteeksi.. Syvä anteeksi pyyntö..
En ole lopettamassa tätä, en millään muotoa! Mutta ne jotka olette joskus pyrkineet kouluihin joissa on pääsykokeita/soveltuvuuskokeita niin ymmärrätte että minun täytyy keskittyä kevät täysin siihen..

En ole vielä tämän tarinan seuraavaa sukupolvea saanut valmiiks, kaikkea muuta.. niin hämmentyneen sekaisissa oloissa täällä ollaan oltu.. siksi en osaa ja uskalla luvata teille milloin sellainen tulee.. keväällä? kesällä? en tiedä..
En ole koskaan pyrkinyt kolmannen asteen kouluihin joten tämä kaikki mitä kevät tuo tullessaan on aivan uutta ja pelottavaa..
Siitä syystä suuntaan kaiken huomioni nyt niihin pääsykokeisiin joita minulla on tulossa, joten antakaa anteeksi etten voi teille luvata uutta osaa ihan heti..
Tai mikä ties, jos nyt innostun vapaa päivinä sitten pelaamaankin.. koskaan ei voi tietää mitä tuleva tuo tullessaan.. sen jos minkä olen oppinut nyt tämän syksyn tapahtumien aikana.
Sen yritän kumminkin nyt tässä tulevan uuden vuoden vaihteen jälkeen tehdä että palaan takaisin sims maailmaan muuten, ainakin kerran viikossa.. palaan lukemaan muiden tarinoita (niitä on nimittäin ollut ikävä! Varsinkin Irviksen) ja yritän palata hyvin nolostuneena simstaan, mikäli minut sinne vielä huolitaan.. <3

Annan teille jälleen kommentointi oikeudet heti tämän tiedotteen julkaisun jälkeen, mutta en uskalla enää edes toivoa että täällä kovin moni käy vilkaisemassa olisiko jotain uutta ilmoilla..

Mutta jotta ette ihan tyhjin käsin jää niin loppuun teille pieni teaser kuva mahdollisesta alkukuvasta.. en ole vielä päättänyt tuleeko vai eikö..

Erittäin hyvää tulevaa uutta vuotta kaikille ja ensi vuoden puolella sitten nähdään!


Kiitos teille! <3

-Phoenix